
ATP-kiertueen haastajaturnauksia pelataan tälläkin viikolla useampia. Ranskan Lillessä pelataan Challenger-100 -tason turnausta, jossa on mukana Suomen kakkospelaaja Otto Virtanen. Virtanen tuli sijoitettuna turnaukseen, joten kaavio aina puolivälieriin asti on suhteellisen edullinen. Virtanen aloitti turnauksensa todella räväkästi tiistaina.
Suomen miestenniksen kakkospelaaja Otto Virtanen on edennyt toiselle kierrokselle Lillen haastajaturnauksessa. Virtanen kaatoi avauskierroksen ottelussa kokeneen Bulgarian Dimitar Kuzmanovin kolmieräisen taiston jälkeen 6-3, 4-6, 6-2 -lukemin.
Ottelun avauserässä Virtanen mursi kahdesti vastustajansa syötön ja marssi 6-3 -erävoittoon. Toisen erän alussa Virtanen meni syötössään melkoiseen takalukkoon ja menetti kahdesti syötön. Tämä vei Kuzmanovin jo 4-0 -johtoon. Bulgarialaisella oli jo kolme murtopalloa edetä 5-0 -johtoon erässä, mutta ei siinä onnistunut.
Lopulta Virtanen nousi toisessa erässä murron päähän, mutta hävisi erän 6-4 -pelein. Virtasella oli 5-4 -tilanteessa 0-30 -johto ja yksi murtopallo, mutta ei onnistunut käyttämään sitä hyödykseen.
Ottelun päätöserässä Virtanen nosti pelinsä tasoa eikä antanut bulgaarille mitään mahdollisuuksia. Ottelussa yhteensä 12 ässää syöttänyt Virtanen menetti omalla syötöllään päätöserässä vain seitsemän pistettä eikä antanut ainuttakaan murtopalloa vastustajalle. Suomalainen käytti molemmat murtopallonsa Kuzmanovia vastaan ja vei erän pelein 6-2.
Toisella kierroksella vastus oletettavasti heikentyy, sillä vastaan asettuu ranskalaispelaaja. Ranskalaisista vaihtoehtona on Dan Added tai Antoine Hoang. Molempien ATP-ranking on päälle 280’n.
Added pelasi viime viikolla Ranskan Saint Brieucin haastajaturnauksen loppuottelussa. Nopealla hallikentällä pelatussa turnauksessa sijoittamaton Added kohtasi loppuottelussa Liettuan Ricardas Berankisin, joka oli parempi kolmieräisessä ottelussa. Added kaatoi turnauksessa vain yhden sijoitetun pelaajan, kun avauskierroksella ranskalainen oli Australian Li Tuta parempi 2-0 -erin.
Turnauksessa neljänneksi sijoitettu Virtanen kohtaa sijoitetuista pelaajista aikaisintaan puolivälierässä Zdenek Kolarin. Tshekin 26-vuotias tennistähti on ATP-rankingilla mitaten sijalla 174. Välierässä Virtanen kohtaisi mahdollisesti Itävallan Jurij Rodionovin, jolle suomalainen hävisi viime viikolla Bielin turnauksen puolivälierän 2-1 -erin. Rodionov vei Bielin turnauksen lopulta nimiinsä.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
