
Snookerin MM-kisojen ensimmäinen kierros on kolmea ottelua vaille valmis. Ensimmäinen kierros pelataan toisten sessioiden osalta loppuun torstaina jolloin alkaa myös toinen kierros. Toiselle kierrokselle on selvinnyt toistaiseksi 13 pelaajaa. Keskiviikkona nähtiin turnauksen ensimmäinen jättiyllätys, kun viime vuoden finalisti tippui katsomon puolelle.
Skotlannin Anthony McGill järjesti MM-turnauksen ensimmäisen jättiyllätyksen Sheffieldin Crucible Teatterissa. McGill kaatoi ensimmäisen kierroksen ottelussaan Englannin Judd Trumpin, joka on lajin maailmanmestari vuodelta 2019 ja kolmesti loppuottelussa esiintynyt pelimies. McGill kaatoi Trumpin 10-6 -lukemin.
Skotlantilainen johti ottelua avausjakson jälkeen jo reilusti 6-3 -lukemin. Trump tuli jo 7-6 -tilanteeseen, mutta tässä vaiheessa kylmäpäinen taktikko otti kopin ja vei ottelun nimiinsä voittamalla kolme erää putkeen.
McGill kohtaa toisella kierroksella Englannin Jack Lisowskin. Lisowski kaatoi aamupäivän ottelussaan Thaimaan Noppon Saengkhamin. Lisowski oli lopulta parempi 10-7 -lukemin, vaikka taitava vastustaja tulikin lähelle.
Lisowski ja McGill kohtasivat MM-kisoissa viimeksi vuonna 2020. Ensimmäisellä kierroksella pelatussa ottelussa McGill oli vahvempi 10-9 -lukemin. McGill johti ottelua jo 9-6 -lukemin, mutta Lisowski tuli katkaisuerään, mutta ei onnistunut viemään tätä nimiinsä. Lisowski on urallaan ollut parhaimmillaan puolivälierässä MM-kisoissa ja se tapahtui viime vuonna.
Keskiviikon iltajaksossa Kyren Wilson viimeisteli Walesin Ryan Dayn. Ottelussa maksimisarjan eli 147 pisteen sarjan tehnyt Wilson tykitteli yhteensä viisi sadan sarjaa ja voitti ottelun 10-5 -lukemin. Toiseen sessioon lähdettiin englantilaisen 6-3 -johdosta. Wilson kohtaa toisella kierroksella Skotlannin suurpelaaja John Higginsin. Heidän välisen ottelun kaksi ensimmäistä sessiota pelataan sunnuntaina ja ottelu pelataan loppuun maanantaina.
Torstaina käynnistyy toinen kierros kahdella ottelulla, kun Belgian Luca Brecel kohtaa Walesin Mark Williamsin ja Pohjois-Irlannin Mark Allen saa vastaansa lajin maailmanmestarin Stuart Binghamin.
Ensimmäisen kierroksen ottelunsa loppuun pelaavat Mark Selby, Shaun Murphy ja Joe Perry. Selbyllä on 6-3 -johto Matthew Seltistä, Perryllä 7-2 -johto Robert Milkinsistä ja Murphy pelaa Kiinan Si Jiahuita vastaan ottelunsa loppuun.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM
