
Nick Kyrgios joutuu jättämään väliin ensi viikolla käynnistyvät Ranskan avoimet. Leikkauksesta toipuvan australialaisen paluu pelikentille siirtyy näin ollen hamaan tulevaisuuteen.
Nick Kyrgios on Ranskan tennisliiton mukaan vetäytynyt myöhemmin tässä kuussa alkavista Ranskan avoimista. Kyrgios ei ole toipunut polvileikkauksestaan, joten väriläiskää ei nähdä Pariisin kentillä.
28-vuotiaalla australialaisella oli loistava vuoden 2022 jälkipuolisko ja hän vei Washingtonin turnauksen nimiinsä elokuussa. Kyrgios eteni myös U.S. Openin puolivälieriin, jonka lisäksi mies ylsi aiemmin Wimbledonissa aina finaaliin saakka.
Polvikivut pakottivat hänet kuitenkin vetäytymään Japanin turnauksesta, ja tammikuussa hän jättäytyi pois Australian avoimista.
Kyrgios, joka on maailmanlistalla sijalla 26, ei ole pelannut tänä vuonna yhtäkään kilpailullista peliä. Väliin jää nyt myös Roland Garros, jossa hän ei ole esiintynyt vuoden 2017 jälkeen.
Kyrgiosia valmentava, Daniel Horsfall, ehti aiemmin kertoa medialle, ettei Kyrgiosin pääsy Pariisiin näytä todennäköiseltä.
– Yritämme tehdä kaikkemme, jotta Nick olisi valmis palaamaan kentälle mahdollisimman pian, Horsfall sanoi.
Ennen Ranskan avoimia Kyrgiosin oli myös määrä pelata näytösottelu Holger Runea vastaan, joka jää niin ikään toteutumatta.
Lähde: ESPN
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
