
Elokuun toinen Masters-turnaus on edennyt jo kolmannelle kierrokselle. Jäljellä on enää 16 parasta pelaajaa. Turnauksen kahdella ensimmäisellä kierroksella on käynyt iso kato, sillä kahdeksasta kärkisijoitetusta pelaajasta jo neljä on lentänyt laulukuoroon. Kolmannella kierroksella on täysin sijoitettuja ottelupareja vain kaksi. Keskiviikkona nähtiin rutkasti yllätyksiä.
Keskiviikkoilta oli Cincinnatin Masters-turnauksessa nuorten tennistähtien osalta todella myrkyllinen päivä. Illan edetessä sekä Italian Jannik Sinner, että Norjan Casper Ruud lensivät laulukuoroon. Myöhemmin saman päivän aikana sijoitetuista pelaajista Tanskan Holger Rune joutui luovuttamaan ja Yhdysvaltain Frances Tiafoe joutui toteamaan Sveitsin Stanislas Wawrinkan paremmakseen.
Kanadan Masters-turnauksen viime viikolla voittanut Sinner taipui Serbian Dusan Lajovicin käsittelyssä suoraan kahdessa erässä. Lajovic antoi ottelussa vain viisi murtopalloa Sinnerille, mutta italialainen ei onnistunut näitä käyttämään hyödykseen. Serbialainen kohtaa kolmannella kierroksella Yhdysvaltain virheherkän Taylor Fritzin, joka on turnauksessa sijoitettu yhdeksänneksi. Fritz kaatoi myös italialaisen pelaajan toisella kierroksella, kun Lorenzo Sonego kaatui suoraan kahdessa erässä.
Norjan Ruud pelasi täydet kolme erää Australian Max Purcellia vastaan ja joutui toteamaan syöttö-lentopeliä pelaavan australialaisen paremmakseen. Purcell kohtaa kolmannella kierroksella Wawrinkan, joka on menettänyt syöttönsä vain kertaalleen koko viikon aikana.
Mackenzie McDonald sai Tanskan Runelta luovutusvoiton toisen erän alussa oltuaan erän ja murron verran perässä. McDonald pelaa kolmannella kierroksella Adrian Mannarinoa vastaan, joka voitti toissapäivänä Kanadan 12. sijoitetun Felix Auger-Aliassimen kahdessa erässä.
Kolmannella kierroksella täysin sijoitetut otteluparit ovat ensimmäiseksi sijoitetun Espanjan Carlos Alcarazin ja 14. sijoitetun Tommy Paulin välinen taisto. Tämä on uusinta viime viikon puolivälierästä, jossa Paul oli parempi kolmessa erässä. Toinen täysin sijoitettu pari on kolmanneksi sijoitetun Daniil Medvedevin ja 16. sijoitetun Saksan Alexander Zverevin välinen taisto.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
