
Suomen miestenniksen kakkospelaaja Otto Virtanen selvitti tiensä hienosti uransa ensimmäiseen Grand Slam -turnaukseen. Virtanen osallistui kaikissa Grand Slam -turnauksissa karsintoihin tänä vuonna ja vasta US Openin karsinnat New Yorkissa toivat tarvittavan tuloksen. Virtasella kävi loistava arpaonni kaavioissa, sillä vastassa on massakentille erikoistunut ATP-veteraani.
Suomi pääsee maanantaina alkavassa US Openissa nauttimaan kahdesta pelaajasta miesten pääsarjan kaaviossa. Emil Ruusuvuoren lisäksi mukana pääsarjassa on Otto Virtanen, joka voitti kaikki kolme karsintaotteluaan.
Virtanen kaatoi karsinnoissa kaikki vastustajansa kolmessa erässä. Karsintojen kolmannella kierroksella Kiinan nuori ja lupaava Juncheng Shang joutui kokemaan Virtasen paremmaksi 6-4, 6-7, 6-1 -erin.
Vähintään kolme erää on luvassa jokaisessa US Openin ottelussa, sillä Grand Slam -turnausten ottelut pelataan paras viidestä erästä systeemillä. Virtasella on loistava tilaisuus edetä turnauksessa toiselle kierrokselle, sillä ensimmäisellä kierroksella odottaa todella loistava vastustaja juuri ensimmäiseen Grand Slam -otteluun.
Virtanen kohtaa tiistaina pelattavassa ottelussa Argentiinan Tomas Martin Etcheverryn. Etcheverry on sijoitettu turnauksessa 30. mutta on silti ehkä paras mahdollinen vastustaja, mitä Virtaselle voi toivoa ensimmäiselle kierrokselle. Kokenut Etcheverry on parhaimmillaan hitailla massakentillä, vaikka hyvin syöttävä pelaaja ajoittain myös nopeimmilla alustoilla menestyy.
Etcheverry eteni Ranskan avoimissa puolivälierään, mutta taipui Saksan Alexander Zvereville neljässä erässä. Argentiinalainen taipui Eastbournen nurmikisassa J.J. Wolfille suoraan kahdessa erässä. Wimbledonissa Etcheverry pääsi toiselle kierrokselle, kun ensimmäisellä kierroksella argentiinalainen kaatoi toisen massajyrän eli Espanjan Bernabe Zabata Mirallesin viidessä erässä.
Pohjois-Amerikassa kahdessa Masters-turnauksessa Etcheverry ei ole voittanut erääkään. Sebastian Korda murskasi argentiinalaisen Torontossa pelatussa Kanadan Masters-turnauksessa. Sama kohtalo oli Cincinnatin Masters-turnauksessa, kun Espanjan Alejandro Davidovich Fokina oli 2-0 -erin parempi murtamalla viidesti Etcheverryn syötön.
Voitolla Etcheverrystä Virtanen kohtaisi toisella kierroksella joko Sveitsin Stanislas Wawrinkan tai Japanin Yoshihito Nishiokan. Mahdollisella kolmannella kierroksella odottaisi Kanadan kisan voittanut Italian Jannik Sinner.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
