
Suomi varmisti virallisesti karsintapaikan Pariisin kesän 2024 olympialaisiin voittamalla Venezuelan koripallon MM-kisojen päätösottelussaan 90-75.
Rutiinisuoritus riitti Suomen koripallomaajoukkue Susijengille Japanin Okinawassa koripallon MM-kisojen päätösottelussa. Suomi sai päättää mollivoittoisesti alkaneet kisat lopulta kahden perättäisen voiton myötä hyvään fiilikseen.
Suomi aloitti ottelun hyvin, mutta ensimmäisen neljänneksen jälkimmäinen puolisko oli tahmeaa. Toisella neljänneksellä korisukka löytyi paremmin, mutta mitään huippusuoritusta Suomelta ei ottelussa nähty.
Venezuela pystyi roikkumaan ottelussa sitkeästi mukana kovilla kolmosilla, mutta Susijengi ei isojen heittojen alla taipunut. Erityisesti hyökkäyspäässä Suomelta nähtiin hyvää malttia ja pelinrakennusta. Joukkueen supertähti Lauri Markkanen kantoi tuttuun tapaan suurinta pistevastuuta ja heitti pelissä 32 pistettä ja kahmi yhdeksän levypalloa.
Hieman ailahtelevakin esitys siis riitti joukkueen minimitavoitteen eli olympiakarsintapaikan saavuttamiseen. Turnauksesta tarttui mukaan ehdottomasti paljon kallisarvoista kokemusta monelle Suomen joukkueen pelaajalle ja joukkue voi lähteä hyvin mielin kohti ensi kesän olympiakarsintoja.
Mikäli upotus ei näy, näet sen täältä.
Susijengi päättää MM-kisat voittoon! 🔥👌 #Susijengi #FIBAWC pic.twitter.com/xoIprbTssc
— Basket.fi (@basketfinland) September 2, 2023
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Susijengi avausvoittoon MM-kisoissa! - Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
- Lauri Markkaselle kovaa suitsutusta saksalaistähdeltä: “Yksi NBA:n parhaista pelaajista”
- Uskomaton sulaminen Susijengiltä MM-kisoissa: “Tämä sattuu, ja niin pitääkin sattua”
- Susijengi-legendalta kovaa ryöpytystä Lauri Markkaselle: “Se on surullista nähdä”
- Saksa ryöpytti Susijengiä MM-kisojen alkuerien päätösottelussa: “MM-tasolla ei vain riitä voitosta pelaamiseen”
- No nyt nähtiin tuttua Lauri Markkasta! - Näin mies kommentoi voittoa: “Se lähtee siitä, että…”
- Susijengillä todella kova testi huomenna - Markkanen levollinen MM-kisojen aattona: “Pyörää ei tarvitse keksiä…

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Koripallo
-
Koripallo
/ 11 tuntia sittenNBA:ssa todellinen shokkisiirto! – Miami Heatin supertähdeltä voimakas reaktio
Damian Lillardin siirtyminen Portland Trail Blazersista Milwaukee Bucksiin on kerännyt runsaasti palstatilaa yhdysvaltalaismediassa. NBA:n...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Koripallo
/ 2 viikkoa sittenJättiuutinen! – Yhdysvaltain korisjoukkue saamassa hurjan nipun Pariisiin
Ensi kesänä käytävät Pariisin olympialaiset ovat saamassa todella kovan kattauksen miesten koripalloturnaukseen. Miesten koripallossa...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenSusijengi minimitavoitteeseensa koripallon MM-kisoissa – Lauri Markkanen heitti joukkueen olympiakarsintapaikkaan
Suomi varmisti virallisesti karsintapaikan Pariisin kesän 2024 olympialaisiin voittamalla Venezuelan koripallon MM-kisojen päätösottelussaan 90-75....
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenNo nyt nähtiin tuttua Lauri Markkasta! – Näin mies kommentoi voittoa: “Se lähtee siitä, että…”
Susijengi avasi viimein voittotilinsä koripallon MM-kisoissa kaatamalla Kap Verden turnauksen alemman jatkolohkon ottelussa vakuuttavin...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Koripallo
/ 4 viikkoa sittenSusijengi avausvoittoon MM-kisoissa! – Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
Susijengi avasi voittotilinsä koripallon MM-kisoissa voittamalla Kap Verden turnauksen alemmassa jatkolohkossa. Suomen koripallomaajoukkue Susijengi...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Formula 1
-
Formula 1
/ 19 tuntia sittenAlphaTaurilta ulos potkittu F1-tulokaskuljettaja solmi uuden sopimuksen: “Olen todella innoissani tästä uudesta haasteesta”
Formula 1 -sarjasta kenkää saanut Nyck de Vries paljasti Instagramissa palaavansa kilparadoille vuonna 2024....
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Formula 1
/ 3 päivää sittenTästä tallista Mercedeksen on Hamiltonin mukaan otettava mallia: “Meidän on katsottava mitä he ovat tehneet”
Mercedeksen Lewis Hamilton tietää, että parhaillaan eletään ensi kaudenkin kannalta ratkaisevia hetkiä. Loppukauden päätökset...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Formula 1
/ 3 päivää sittenJoko Williamsille riitti? – Valtteri Bottaksen Japanin kisan pilanneelle tulokaskuskille pohditaan korvaajaa
Williamsilla on toisen kuljettajan paikka vielä lyömättä ensi kaudeksi lukkoon, kun talli pohtii tulokaskuljettaja...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Formula 1
/ 4 päivää sittenMercedekseltä uskomaton ratkaisu Japanin GP:ssä – Russell raivostui tallin törttöilystä: “Täydellinen katastrofi!”
Mercedes oli taktisesti vaikeuksissa Japanin GP:ssä ilman tallipäällikköään Toto Wolffia. Molemmat Mercedes-autot onnistuivat napsimaan...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Formula 1
/ 4 päivää sittenValtteri Bottas antoi F1-tulokkaan kuulla kunniansa: “Selkeästi hänen vikansa”
Valtteri Bottaksen sunnuntai Japanin GP:ssä oli vaikea. Suomalainen otti osumaa toisilta kuljettajilta pariinkin otteeseen....
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Ralli
-
Ralli
/ 2 tuntia sittenEsapekka Lappi sortui sääntörikkomukseen Chilessä – Kilpailujohto muisti suomalaista sakolla
Esapekka Lappi sortui Chilen MM-rallin nuotituksissa ylinopeuteen ja kilpailujohto muisti tätä siitä hyvästä sakolla....
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Ralli
/ 18 tuntia sittenKalle Rovanperän kovin haastaja pyrkii pilaamaan suomalaisen juhlat Chilen MM-rallissa: “Annamme ihan kaikkemme“
Rallin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Chilen rallin merkeissä. Viikonlopun päätteeksi rallin MM-sarjassa saatetaan jo...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Ralli
/ 18 tuntia sittenKalle Rovanperällä mahdollisuus kovaan temppuun Chilessä: “Keskittyminen ei saa herpaantua”
Rallin MM-sarja jatkuu tulevana viikonloppuna Chilen rallin merkeissä. Kalle Rovanperällä on mahdollisuus melkoiseen temppuun...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Ralli
/ 1 viikko sittenEsapekka Lapin paikka Hyundailla vaarassa? – Tallipäälliköltä tyhjentävä vastaus: “En sano sitä ääneen”
Rallin MM-sarjan tallit kartoittavat parhaillaan ensi kauden kokoonpanojaan ja pyörittelevät tulevan kauden kuljettajasopimuksia. Myös...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Ralli
/ 1 viikko sittenSiirtohuhujen keskiössä oleva rallitähti vihjasi tulevaisuudestaan: “Ei ole mikään salaisuus”
Rallin MM-sarjan siirtohuhut vellovat villeinä ja niiden keskiössä on erityisesti Toyotan Sebastien Ogier. Kahdeksankertainen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Tennis
-
Tennis
/ 12 tuntia sittenSuomen tennisässältä jykevä alku! – Jo neljäs voitto putkeen
Suomen miestenniksen kakkospelaaja Otto Virtanen pyrkii pääsemään ATP-rankingissa ensimmäistä kertaa sadan joukkoon loppusyksyn aikana....
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Tennis
/ 20 tuntia sittenOtto Virtasen Ranskan valloitus alkaa – Ensimmäisellä kierroksella vastassa karsija
Tällä viikolla pelataan ympäri maailmaa useita tennisturnauksia. Ranskan Orleansissa pelataan haastajakiertueen turnausta, josta voittajalle...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Tennis
/ 2 päivää sittenSaksalaistykiltä väkevä nousu! – Kiinan ATP-kisasta makea voitto
Saksan tennistykki Alexander Zverev nappasi makean voiton Kiinassa ATP-250 -tason turnauksesta. Zverev hoiteli turnauksen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Tennis
/ 3 päivää sittenChengdun ATP-turnauksen finalistit selvillä! – Venäläistähdeltä hurja välierä
Kiinan Chengdussa pelattavassa ATP-turnauksessa on välierät saatu pelattua ja finalistit turnaukseen ovat selvillä. Turnauksen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Tennis
/ 3 päivää sittenOtto Virtasella kiireinen alkusyksy! – Pelit jatkuvat Ranskassa
Miesten tenniskiertueella on alkavalla viikolla luvassa neljä haastajakiertueen turnausta. Kahdessa turnauksessa voittajalle on jaossa...
Kirjoittaja Enni Ahlfors
Mainos
Lentopallo
-
Lentopallo
/ 3 viikkoa sittenSuomen lentopallomiehet päättivät EM-turnauksen viisieräiseen trilleriin
Suomi päätti lentopallon miesten EM-turnauksensa Bulgarian Varnassa katkeransuloiseen 3-2 tappioon Ukrainalle. Suomi päätti EM-kisansa...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Lentopallo
/ 1 kuukausi sittenRanska kaatoi Suomen tylyin erävoitoin lentopallon EM-kisoissa – Ottelu herätti kuitenkin toiveita joukkueen päätavoitetta ajatellen
Suomen naiset kokivat tylyn 3-0 tappion Ranskalle lentopallon EM-kisoissa. Ottelu herättää kuitenkin toiveita tärkeän...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenMiesten lentopallon Mestaruusliigan Tiikerit jatkaa tutussa komennossa: “Valmentajasopimus on lähtölaukaus tulevan kauden rakentamiseen”
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit ja seuran päävalmentajana viisi kautta toiminut Mikko Keskisipilä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenLentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley pestasi tutun nimen: “Vakuutuimme Janin pelillisistä ajatuksista ja erityisesti valmennuksesta kokonaisuutena”
Lentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley on pestannut päävalmentajakseen 33-vuotiaan Jani Niskakankaan. Sopimus on yksivuotinen...
Kirjoittaja Enni Ahlfors -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenVaLePan ylivoima Mestaruusliigassa jatkuu – Suomen mestaruutta juhlittiin Sastamalassa villisti
Miesten Mestaruusliigan mestaruus ratkesi tiistaina odotetusti Sastamalassa ja VaLePa pääsi juhlimaan jo kuudetta perättäistä...
Kirjoittaja Enni Ahlfors