
Saul ’’Canelo’’ Alvarez valmistautuu parhaillaan syyskuun lopulla käytävään otteluun Jermell Charloa vastaan. Alvarezilla on pelkästään hyvää sanottavaa tulevasta vastustajastaan, mutta meksikolaisen katseet ovat jo seuraavaa ottelua pidemmällä.
Meksikolaissuuruus, Saul Alvarez palaa kehiin syyskuun 30. päivänä, jolloin vastaan asettuu Jermell Charlo. Alvarez, joka otteli edellisen kerran toukokuun alussa, lähtee tulevaan kohtaamiseen suurena suosikkina. Canelo voitti tuolloin brittiläisen John Ryderin vakuuttavan esityksen jälkeen ja miehen uskotaan pistävän nytkin pystyyn samanlaisen näytöksen.
Kahta painoluokkaa ylemmäs nousevalla Charlolla tulee olemaan täysi työ pysyä Alvarezin kyydissä, mutta ennakkosuosikki lähtee Boxing Scenen mukaan otteluun nöyrällä asenteella.
– Jermell Charlo on taitava ja lahjakas nyrkkeilijä, joka on painoluokkansa kiistaton mestari. Tästä tulee hieno kamppailu, jota odotan innolla. Nautin tämän kokoluokan otteluista, Alvarez kertoo.
Canelon tulevaisuudensuunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta hänen uskotaan kohtaavan Charlon jälkeen Terence Crawfordin, joka voitti edellisessä ottelussaan Errol Spence Jr:n.
– Olen aina sanonut, että kunnioitan Crawfordia. Hän on hyvä nyrkkeilijä, mutta voittanut vain yhden suuren ottelun. ’’Spence’’ on ainoa kovan luokan vastustaja, jota vastaan hän on otellut, Alvarez toteaa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Entinen UFC-mörkö luottavaisena Fury-ottelun alla: "Hän tulee putoamaan kanveesiin"
- Susijengillä todella kova testi huomenna - Markkanen levollinen MM-kisojen aattona: “Pyörää ei tarvitse keksiä…
- Maailmanennätys tilauksessa? - Brutaalein yleisurheilulaji tarjolla maanantai-illassa
- Kääntyykö jenkkitähden kurssi US Openissa? - "Paljon puolustettavaa..."
- Säilyttääkö mestari vyönsä viikonloppuna? - "99 kertaa sadasta Usyk voittaa"
- Susijengi avausvoittoon MM-kisoissa! - Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
- Saksa ryöpytti Susijengiä MM-kisojen alkuerien päätösottelussa: “MM-tasolla ei vain riitä voitosta pelaamiseen”

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Koripallo
-
Koripallo
/ 2 viikkoa sittenJättiuutinen! – Yhdysvaltain korisjoukkue saamassa hurjan nipun Pariisiin
Ensi kesänä käytävät Pariisin olympialaiset ovat saamassa todella kovan kattauksen miesten koripalloturnaukseen. Miesten koripallossa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenSusijengi minimitavoitteeseensa koripallon MM-kisoissa – Lauri Markkanen heitti joukkueen olympiakarsintapaikkaan
Suomi varmisti virallisesti karsintapaikan Pariisin kesän 2024 olympialaisiin voittamalla Venezuelan koripallon MM-kisojen päätösottelussaan 90-75....
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenNo nyt nähtiin tuttua Lauri Markkasta! – Näin mies kommentoi voittoa: “Se lähtee siitä, että…”
Susijengi avasi viimein voittotilinsä koripallon MM-kisoissa kaatamalla Kap Verden turnauksen alemman jatkolohkon ottelussa vakuuttavin...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenSusijengi avausvoittoon MM-kisoissa! – Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
Susijengi avasi voittotilinsä koripallon MM-kisoissa voittamalla Kap Verden turnauksen alemmassa jatkolohkossa. Suomen koripallomaajoukkue Susijengi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenKritiikkiä saanut Lauri Markkanen haluaa johtaa esimerkillä: “Olen treenannut johtamisen taitoja”
Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin taival MM-kisoissa on ollut kovasti alavireinen. Joukkue päätti eilen alkulohkonsa rumaan...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Formula 1
-
Formula 1
/ 2 päivää sittenEntiseltä F1-tähdeltä tyly arvio Sergio Perezin asemasta Red Bullilla: “Ei tarvitse olla tiedemies tajutakseen…”
Entinen F1 -kuljettaja Ralf Schumacher uskoo, että Max Verstappenin ja Sergio Perezin väliset erimielisyydet...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 3 päivää sittenF1-sarjassa muhii skandaali – Mercedes-pomo latasi suorat sanat: “Kuin katsoisi saippuaoopperaa”
Toto Wolff ei usko Felipe Massan mahdollisuuksiin vuoden 2008 maailmanmestaruuden kääntämisessä. Formula 1 -sarja...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 4 päivää sittenMercedes-tähti pilasi voittomahdollisuutensa viimeisellä kierroksella: “Pienikin huolimattomuus saattaa kostautua”
George Russellin urakka Singaporen GP:ssä päättyi karmaisevalla tavalla, kun mies kolaroi autonsa viimeisellä kierroksella...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 5 päivää sittenTämän takia Valtteri Bottaksen kisa meni Singaporessa pilalle: “Sen ajoitus ei toiminut meille”
Valtteri Bottas ja Alfa Romeo eivät Marina Bayn kaupunkiradan valojen alla paljoa juhlineet. Suomalaisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Formula 1
/ 7 päivää sittenRed Bullille katastrofi Singaporessa! – Hurja kolari sekoitti pakkaa aika-ajoissa
Singaporen aika-ajoista ei draamaa ja tapahtumia puuttunut. Ferrarin Carlos Sainz pääsee starttaamaan sunnuntain kilpailuun...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Ralli
-
Ralli
/ 2 päivää sittenEsapekka Lapin paikka Hyundailla vaarassa? – Tallipäälliköltä tyhjentävä vastaus: “En sano sitä ääneen”
Rallin MM-sarjan tallit kartoittavat parhaillaan ensi kauden kokoonpanojaan ja pyörittelevät tulevan kauden kuljettajasopimuksia. Myös...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 3 päivää sittenSiirtohuhujen keskiössä oleva rallitähti vihjasi tulevaisuudestaan: “Ei ole mikään salaisuus”
Rallin MM-sarjan siirtohuhut vellovat villeinä ja niiden keskiössä on erityisesti Toyotan Sebastien Ogier. Kahdeksankertainen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 1 viikko sittenKreikan pettymys oli liikaa? – Kalle Rovanperän tiukka kilpakumppani valmis laittamaan pillit pussiin
Yksi rallin MM-sarjan kärkikuskeista, Thierry Neuville, kommentoi uransa jatkoa mietteliäänä. Hyundain Neuville on yksi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenRatkeaako MM-sarja jo seuraavassa rallissa? – Rovanperä otti ison askeleen kohti toista maailmanmestaruuttaan
Rallin MM-sarja saattaa ratketa jo seuraavassa osakilpailussa, sillä Kalle Rovanperällä on Kreikan voiton myötä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenKalle Rovanperältä mykistävä suoritus Kreikan MM-rallissa – Huikea pohja-aika läheltä piti -tilanteesta huolimatta
Kreikan MM-ralli on saatu perjantaina toden teolla käyntiin ja yhteensä rallista on ajettu nyt...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Tennis
-
Tennis
/ 11 tuntia sittenDjokovicin ura oli lähellä päättyä ennen aikojaan: “Tuon ottelun jälkeen hän halusi lopettaa”
Novak Djokovic oli valmis päättämään tennisuransa vuonna 2018 kärsittyään toisen kierroksen tappion Miami Mastersissa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 2 päivää sittenLoukkaantumisista kärsinyt tennistähti kertoi paluupäivänsä – Tähyilee jo iso tavoitetta: “Edelleen suurin unelmani”
Iso-Britannian Emma Raducanu kertoo palaavansa tenniksen pariin, lukuisten loukkaantumisten jälkeen, ensi kaudella. Tietään kohti...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 4 päivää sittenSuomen sensaatiomaisesti Davis Cupin lopputurnaukseen kipparoinut Jarkko Nieminen: “Kisa on vielä kesken”
Suomen joukkueen historiallisesti Davis Cupin lopputurnaukseen kipparoinut Jarkko Nieminen odottaa marraskuun finaaliturnausta innolla. Suomi...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 1 viikko sittenOtto Virtaselta erinomainen ottelu jälleen! – Nyt kaatui lupaava kroatialainen
Suomen Davis Cup -urakka Kroatian Splitissä on sujunut erinomaisella tavalla. Suomi hävisi tiistaina ensimmäisen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Tennis
/ 1 viikko sittenSuomi taipui historiallisessa Davis Cupin ottelussa Hollannille: “Aika lähellä”
Suomi pelasi ensimmäistä kertaa historiassa Davis Cupin 16 parhaan maan lopputurnauksessa. Jarkko Niemisen kipparoima...
Kirjoittaja Antti Makkonen
Mainos
Lentopallo
-
Lentopallo
/ 3 viikkoa sittenSuomen lentopallomiehet päättivät EM-turnauksen viisieräiseen trilleriin
Suomi päätti lentopallon miesten EM-turnauksensa Bulgarian Varnassa katkeransuloiseen 3-2 tappioon Ukrainalle. Suomi päätti EM-kisansa...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 1 kuukausi sittenRanska kaatoi Suomen tylyin erävoitoin lentopallon EM-kisoissa – Ottelu herätti kuitenkin toiveita joukkueen päätavoitetta ajatellen
Suomen naiset kokivat tylyn 3-0 tappion Ranskalle lentopallon EM-kisoissa. Ottelu herättää kuitenkin toiveita tärkeän...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenMiesten lentopallon Mestaruusliigan Tiikerit jatkaa tutussa komennossa: “Valmentajasopimus on lähtölaukaus tulevan kauden rakentamiseen”
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit ja seuran päävalmentajana viisi kautta toiminut Mikko Keskisipilä...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenLentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley pestasi tutun nimen: “Vakuutuimme Janin pelillisistä ajatuksista ja erityisesti valmennuksesta kokonaisuutena”
Lentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley on pestannut päävalmentajakseen 33-vuotiaan Jani Niskakankaan. Sopimus on yksivuotinen...
Kirjoittaja Antti Makkonen -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenVaLePan ylivoima Mestaruusliigassa jatkuu – Suomen mestaruutta juhlittiin Sastamalassa villisti
Miesten Mestaruusliigan mestaruus ratkesi tiistaina odotetusti Sastamalassa ja VaLePa pääsi juhlimaan jo kuudetta perättäistä...
Kirjoittaja Antti Makkonen