
Sveitsin Baselissa pelataan tällä viikolla ATP-500 -tason turnausta. Turnaus on hieman heikompi pelaajien osalta kuin Itävallan Wienissä pelattava turnaus. Baselissa palkintorahaa on tarjolla reilut 2,3 miljoonaa euroa, joista voittajalle menee reilut 410 tuhatta euroa. Puolivälierään pääsy tietää jo reilun 60 tuhannen euron tiliä. Puolivälieriin kaksi pelaajaa on selvittänyt jo tiensä ja torstaina selvitetään loput kuusi.
Baselin ATP-500 -turnauksen suurin yllättäjä on toistaiseksi ollut Argentiinan Tomas Martin Etcheverry. Paremmin massakentillä viihtyvä 24-vuotias argentiinalainen on edennyt vakuuttavasti turnauksessa jo kahdeksan parhaan joukkoon. ATP-listalla sijaa 32 pitävä Etcheverry pelasi Suomen Otto Virtasta vastaan US Openin avauskierroksella ja voitti tuolloin 3-2 -erin suomalaisen.
Ennen Baselin kisaa Etcheverry oli kovilla kentillä kolmen ottelun tappioputkessa. Pekingin ATP-500 -kisassa lähtö tuli toiselta kierrokselta laulukuoroon. Shanghain Masters-turnauksessa Etcheverry hävisi puolivälierään edenneelle Zhizhen Zhangille kolmieräisen ja Tokion ATP-500 -kisassa Shintaro Mochizuki oli kahdessa erässä parempi. Japanilainen eteni Tokiossa aina välierään asti.
Baselin turnauksen avauskierroksella Etcheverry kaatoi kahdeksanneksi sijoitetun Yhdysvaltain Sebastian Kordan kolmessa erässä 6-3, 1-6, 6-3 -lukemin. Keskiviikkona toisen kierroksen ottelussa Andy Murrayta vastaan Etcheverry hävisi avauserän katkaisupelin kautta, mutta voitti tämän jälkeen toisen ja kolmannen erän selvästi.
Argentiinalainen odottaa puolivälierään vastustajaa Tanskan Holger Runen ja Argentiinan Sebastian Baezin välisestä ottelusta. Tanskalainen on ollut viime aikoina heikossa vireessä.
Baezilta on elokuulta yksi kovan kentän turnausvoitto taskussa, kun Winston-Salemin ATP-250 -turnaus kääntyi argentiinalaisen nimiin vakuuttavan viikon jälkeen. US Openissa lähtö laulukuoroon tuli kolmannelta kierrokselta Daniil Medvedeviä vastaan.
Baselin turnauksessa on kaikki sijoitetut vielä mukana Kordaa lukuun ottamatta. Kakkossijoitettu Norjan Casper Ruud kohtaa toisen kierroksen ottelussaan Sveitsin Dominic Strickerin torstai-iltana.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
