
F1-kauden 20. osakilpailu ajettiin myöhään sunnuntai-iltana Suomen aikaa Meksikossa.
Red Bullille viikonloppu oli kaksijakoinen: Max Verstappen ajoi kauden 16. voittonsa, mutta tallin toisen kuljettajan Sergio Perezin kilpailu päättyi kotiyleisön edessä keskeytykseen.
Perezin matka päättyi kotiyleisön pettymykseksi heti ensimmäisellä kierroksella, kun meksikolainen joutui keskeyttämään kolaroituaan Ferrarin Charles Leclercin kanssa. Viidennestä lähtöruudusta startannut Perez sai loistavan lähdön kisaan ja haastoi Verstappenia ja Leclercia radan ensimmäisessä mutkassa kärkipaikasta.
Meksikolaisen auto otti kuitenkin kovaa osumaa Lerclersin etusiivestä ja Perez pääsi vain vaivoin varikolle, missä tiimi ilmoitti, että miehen auto oli liian vaurioitunut ja, että kilpailu jäisi kesken.
Perezillä on käsillä ratkaisevat hetket F1-sarjassa. Meksikolainen on vielä toisena kuljettajien MM-sarjassa, mutta Mercedeksen Lewis Hamilton vaanii jo todella lähellä. Seitsenkertainen maailmanmestari kuroi kaksikon välistä eroa reilusti kiinni ajamalla Meksikossa toiseksi.
Paalupaikalta kisaan lähtenyt Ferrarin Leclerc täydensi palkintopallin ajamalla kolmanneksi.
Päivän suurimpia onnistujia oli McLarenin Lando Norris, joka starttasi kisaan epäonnistuneen aika-ajon takia kaukaa lähtöruudukon loppupuolelta. Brittikuljettaja kapusi lopullisissa sijoituksissa lopulta hienosti viidenneksi.
AlphaTaurin Daniel Ricciardo jatkoi aika-ajoissa löytynyttä hyvää virettä ja ajoi sunnuntain kilpailussa seitsemänneksi – tallin tämän kauden toistaiseksi parhaan sijoituksen.
Kelpo aika-ajot ajaneen Valtteri Bottaksen kilpailu oli katastrofi. Isoin odotuksin ruudusta yhdeksän startannut suomalainen sai surkean alun ja putosi heti alussa kymppisakin ulkopuolelle. Suomalainen oli lopulta 14.
Lähde: GP Fans

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
