
Miesten tenniksessä ATP-kiertue tulee päätökseen sunnuntaina. Italian pohjoisosassa Torinon kaupungissa pelattavassa ATP-mestaruusturnauksen loppuottelussa kohtaavat kaksi syksyn parasta pelaajaa. Loppuottelussa kohtaavat kotiyleisön suuri suosikki Jannik Sinner ja ATP-listan kärjessä vuoden päättävä Serbian Novak Djokovic. Pelaajat kohtasivat jo aiemmin tällä viikolla toisensa turnauksen lohkovaiheessa.
Torinossa pelataan Suomen aikaa kello 19.00 alkaen ATP-mestaruusturnauksen loppuottelu. Turnauksen loppuottelussa Italian Jannik Sinner kohtaa Serbian Novak Djokovicin. Miehet kohtasivat aiemmin tällä viikolla lohkovaiheessa ja tuolloin Sinner oli vahvempi kolmieräisessä taistossa lukemin 7-5, 6-7, 7-6.
Italian Sinner on ollut erinomaisessa vireessä syksyllä. US Openissa New Yorkissa tie katkesi neljännelle kierrokselle, mutta tämän jälkeen italialainen on voittanut Pekingin ja Wienin ATP-kilpailut. Shanghain Masters-turnauksessa italialaisen tie pysähtyi neljännelle kierrokselle Yhdysvaltain Ben Sheltoniin ja Pariisin Masters-turnauksen Sinner keskeytti kolmannelle kierrokselle. Peliolot Pariisissa olivat Sinnerin kannalta heikot, sillä toisen kierroksen ottelu päättyi yöllä ja kolmannen kierroksen ottelu olisi ollut nopeasti ohjelmassa.
Torinossa Sinner voitti kaikki alkulohkon ottelut ja kaatoi välierässä Daniil Medvedevin lauantaina kolmessa erässä. Kaksi ensimmäistä erää venäläistä Grand Slam -voittajaa vastaan olivat tiukkoja, mutta kolmannessa erässä Sinner meni menojaan.
Djokovic kärsi Torinossa ensimmäisen tappionsa ATP-kiertueella sitten Wimbledonin finaalin, jossa Espanjan Carlos Alcaraz oli viisieräisessä vahvempi. Djokovic on kaatanut Wimbledonin jälkeen espanjalaisen Cincinnatin Masters-turnauksen loppuottelussa ja lauantaisessa välierässä. Alcaraz aloitti välierän vahvasti, mutta lopulta nuorelta espanjalaiselta loppui bensa kokeneen Djokovicin kyydissä.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
