Seuraa meitä:
Jääkiekko - Kiekkofani.com Jalkapallo - Futisfani.com Viihdeuutiset ja juorut - Uutisankka.com Nikotiinipussit - Pussit.com Lainaa heti - HalvinLaina.fi Yrityslaina.com
Pussit mainos

Formula 1

F1-veteraanilta painava puheenvuoro tulevaisuudestaan: “Olen aina ollut tällainen”

Fernando Alonso
AOP

Formula 1:n kokeneempaan kaartiin kuuluvan Fernando Alonson tulevaisuudella on arvuuteltu suhteellisen paljon viime aikoina. Espanjalaispilotti vakuuttaa kuitenkin, ettei huhumylly ole vaikuttanut häneen millään tavalla.

Fernando Alonson on uskottu ajavan viimeistä kauttaan Aston Martinilla. Veteraania on viety huhuissa muun muassa Mercedekselle ensi kaudeksi täyttämään Lewis Hamiltonilta jääviä saappaita.

Alonsoa on pidettyä myös yhtenä vaihtoehtona korvaamaan Max Verstappen, jos tämä päättää jättää Red Bullin taakseen kuluvan kauden jälkeen.

42-vuotias espanjalaisveteraani kuitenkin painottaa, ettei anna muiden ihmisten tehdä päätöksiä hänen puolestaan.

– Olen aina ollut tällainen. Joskus siitä on ollut hyötyä ja joskus taas haittaa, mutta olen aina itse päättänyt tulevaisuudestani, Alonso kommentoi Motorsport.comin mukaan.

– Olen päättänyt, milloin lähteä tiimistä ja milloin liittyä uuteen. Päätin myös lopettamisestani ja paluustani. Nyt minun on aika päättää, mitä tulen tekemään ensi kaudella.

– En seuraa muiden tekemisiä, he eivät päätä kohtaloani, sillä teen sen itse. Hyvässä ja huonossa, tällainen minä olen.

Alonso kertoi Saudi-Arabian GP:n jälkeen, että hän päättää jatkostaan tulevien viikkojen aikana.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Lisää aiheesta Formula 1