
Kuortaneella käytiin helatorstaina kovatasoinen seiväskisa. Kisassa urheilijat saivat kauden ensimmäisen mahdollisuuden antaa näyttöjä kesän Tokion olympialaisia varten. Kovimpiin tuloksiin ylsivät Tommi Holttinen ja Mikko Paavola, jotka ylsivät kummatkin ennätyksiinsä ylittämällä korkeuden 561.
Voiton nappasi Someron Esaa edustava Tommi Holttinen. Holttinen ylitti 561 toisella yrityksellään. Saman korkeuden kolmannellaan ylittänyt Mikko Paavola sijoittui toiseksi. Holttinen yritti vielä ylittää korkeuden 566, mutta omien sanojen mukaan oli puhti jo sen verran loppu, ettei ylitys onnistunut.
Kisojen suurin saavutus nähtiin kuitenkin Juho Alasaarelta. Alasaari sijoittui kisassa kolmanneksi hyppäämällä 540. Ennätys parani jopa 19 senttiä ja samalla Alasaari hyppäsi uuden 19-vuotiaiden halliennätyksen. Edellinen suomenennätys oli jopa 33 vuotta vanha.
Alasaari itse oli positiivisin mielin ennätyksestään ja koki onnistuneensa kisassa. “540:n ylitys oli hyvä hyppy. En koskenut rimaan ja hyppy liikkui tosi hyvin. Kesää ajatellen tuo hyvä tsemppitulos.” Alasaari kertasi ennätystään.
Alasaari on jo aiemmin rikkonut tulosrajan sekä alle 20-vuotiaden EM- että MM-kisoihin. Kummatkin kisat on tarkoitus käydä tänä kesänä.
Lähde: SUL:n tiedote
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
Samankaltaisia uutisia
- Ukrainaan naisten korkeushypyn maailmanmestaruus! - Australia täydensi palkintopallin
- Uskomaton mies! - Yleisurheilun supertähti näytti jälleen miksi on paras
- Neeraj Chopra otti omansa keihäässä - Oliver Helanderilta uran paras suoritus MM-kisoissa
- Uskomatonta! - Femke Bol lensi Hollannin fantastiseen voittoon
- Täydellistä ylivoimaa! - Yleisurheilun MM-kisoissa ylivoimainen mestari
- Wilma Murto tänään ennätysjahdissa Timanttiliigassa: “Sen verran hampaankolossa”
- Mitä ihmettä? - Wilma Murrolle karmea pettymys Timanttiliigassa

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM

UUTISANKKA Raha
Mainos
Mainos
Mainos
Koripallo
-
Koripallo
/ 2 viikkoa sittenJättiuutinen! – Yhdysvaltain korisjoukkue saamassa hurjan nipun Pariisiin
Ensi kesänä käytävät Pariisin olympialaiset ovat saamassa todella kovan kattauksen miesten koripalloturnaukseen. Miesten koripallossa...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenSusijengi minimitavoitteeseensa koripallon MM-kisoissa – Lauri Markkanen heitti joukkueen olympiakarsintapaikkaan
Suomi varmisti virallisesti karsintapaikan Pariisin kesän 2024 olympialaisiin voittamalla Venezuelan koripallon MM-kisojen päätösottelussaan 90-75....
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenNo nyt nähtiin tuttua Lauri Markkasta! – Näin mies kommentoi voittoa: “Se lähtee siitä, että…”
Susijengi avasi viimein voittotilinsä koripallon MM-kisoissa kaatamalla Kap Verden turnauksen alemman jatkolohkon ottelussa vakuuttavin...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenSusijengi avausvoittoon MM-kisoissa! – Joukkueen suuri tavoite askeleen lähempänä
Susijengi avasi voittotilinsä koripallon MM-kisoissa voittamalla Kap Verden turnauksen alemmassa jatkolohkossa. Suomen koripallomaajoukkue Susijengi...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Koripallo
/ 3 viikkoa sittenKritiikkiä saanut Lauri Markkanen haluaa johtaa esimerkillä: “Olen treenannut johtamisen taitoja”
Suomen koripallomaajoukkueen Susijengin taival MM-kisoissa on ollut kovasti alavireinen. Joukkue päätti eilen alkulohkonsa rumaan...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci
Mainos
Formula 1
-
Formula 1
/ 22 tuntia sittenEntiseltä F1-tähdeltä tyly arvio Sergio Perezin asemasta Red Bullilla: “Ei tarvitse olla tiedemies tajutakseen…”
Entinen F1 -kuljettaja Ralf Schumacher uskoo, että Max Verstappenin ja Sergio Perezin väliset erimielisyydet...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Formula 1
/ 2 päivää sittenF1-sarjassa muhii skandaali – Mercedes-pomo latasi suorat sanat: “Kuin katsoisi saippuaoopperaa”
Toto Wolff ei usko Felipe Massan mahdollisuuksiin vuoden 2008 maailmanmestaruuden kääntämisessä. Formula 1 -sarja...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Formula 1
/ 3 päivää sittenMercedes-tähti pilasi voittomahdollisuutensa viimeisellä kierroksella: “Pienikin huolimattomuus saattaa kostautua”
George Russellin urakka Singaporen GP:ssä päättyi karmaisevalla tavalla, kun mies kolaroi autonsa viimeisellä kierroksella...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Formula 1
/ 4 päivää sittenTämän takia Valtteri Bottaksen kisa meni Singaporessa pilalle: “Sen ajoitus ei toiminut meille”
Valtteri Bottas ja Alfa Romeo eivät Marina Bayn kaupunkiradan valojen alla paljoa juhlineet. Suomalaisen...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Formula 1
/ 6 päivää sittenRed Bullille katastrofi Singaporessa! – Hurja kolari sekoitti pakkaa aika-ajoissa
Singaporen aika-ajoista ei draamaa ja tapahtumia puuttunut. Ferrarin Carlos Sainz pääsee starttaamaan sunnuntain kilpailuun...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci
Mainos
Ralli
-
Ralli
/ 1 päivä sittenEsapekka Lapin paikka Hyundailla vaarassa? – Tallipäälliköltä tyhjentävä vastaus: “En sano sitä ääneen”
Rallin MM-sarjan tallit kartoittavat parhaillaan ensi kauden kokoonpanojaan ja pyörittelevät tulevan kauden kuljettajasopimuksia. Myös...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Ralli
/ 2 päivää sittenSiirtohuhujen keskiössä oleva rallitähti vihjasi tulevaisuudestaan: “Ei ole mikään salaisuus”
Rallin MM-sarjan siirtohuhut vellovat villeinä ja niiden keskiössä on erityisesti Toyotan Sebastien Ogier. Kahdeksankertainen...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Ralli
/ 1 viikko sittenKreikan pettymys oli liikaa? – Kalle Rovanperän tiukka kilpakumppani valmis laittamaan pillit pussiin
Yksi rallin MM-sarjan kärkikuskeista, Thierry Neuville, kommentoi uransa jatkoa mietteliäänä. Hyundain Neuville on yksi...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenRatkeaako MM-sarja jo seuraavassa rallissa? – Rovanperä otti ison askeleen kohti toista maailmanmestaruuttaan
Rallin MM-sarja saattaa ratketa jo seuraavassa osakilpailussa, sillä Kalle Rovanperällä on Kreikan voiton myötä...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Ralli
/ 2 viikkoa sittenKalle Rovanperältä mykistävä suoritus Kreikan MM-rallissa – Huikea pohja-aika läheltä piti -tilanteesta huolimatta
Kreikan MM-ralli on saatu perjantaina toden teolla käyntiin ja yhteensä rallista on ajettu nyt...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci
Mainos
Tennis
-
Tennis
/ 1 päivä sittenLoukkaantumisista kärsinyt tennistähti kertoi paluupäivänsä – Tähyilee jo iso tavoitetta: “Edelleen suurin unelmani”
Iso-Britannian Emma Raducanu kertoo palaavansa tenniksen pariin, lukuisten loukkaantumisten jälkeen, ensi kaudella. Tietään kohti...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Tennis
/ 3 päivää sittenSuomen sensaatiomaisesti Davis Cupin lopputurnaukseen kipparoinut Jarkko Nieminen: “Kisa on vielä kesken”
Suomen joukkueen historiallisesti Davis Cupin lopputurnaukseen kipparoinut Jarkko Nieminen odottaa marraskuun finaaliturnausta innolla. Suomi...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Tennis
/ 6 päivää sittenOtto Virtaselta erinomainen ottelu jälleen! – Nyt kaatui lupaava kroatialainen
Suomen Davis Cup -urakka Kroatian Splitissä on sujunut erinomaisella tavalla. Suomi hävisi tiistaina ensimmäisen...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Tennis
/ 1 viikko sittenSuomi taipui historiallisessa Davis Cupin ottelussa Hollannille: “Aika lähellä”
Suomi pelasi ensimmäistä kertaa historiassa Davis Cupin 16 parhaan maan lopputurnauksessa. Jarkko Niemisen kipparoima...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Tennis
/ 1 viikko sittenTennislegendalta kova ennustus Novak Djokovicista: “En usko, että tämä on viimeinen kerta”
Andy Murray uskoo, että 36-vuotias Novak Djokovic tulee hallitsemaan miesten tennistä vielä vuosien ajan,...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci
Mainos
Lentopallo
-
Lentopallo
/ 3 viikkoa sittenSuomen lentopallomiehet päättivät EM-turnauksen viisieräiseen trilleriin
Suomi päätti lentopallon miesten EM-turnauksensa Bulgarian Varnassa katkeransuloiseen 3-2 tappioon Ukrainalle. Suomi päätti EM-kisansa...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Lentopallo
/ 1 kuukausi sittenRanska kaatoi Suomen tylyin erävoitoin lentopallon EM-kisoissa – Ottelu herätti kuitenkin toiveita joukkueen päätavoitetta ajatellen
Suomen naiset kokivat tylyn 3-0 tappion Ranskalle lentopallon EM-kisoissa. Ottelu herättää kuitenkin toiveita tärkeän...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenMiesten lentopallon Mestaruusliigan Tiikerit jatkaa tutussa komennossa: “Valmentajasopimus on lähtölaukaus tulevan kauden rakentamiseen”
Miesten lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Kokkolan Tiikerit ja seuran päävalmentajana viisi kautta toiminut Mikko Keskisipilä...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenLentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley pestasi tutun nimen: “Vakuutuimme Janin pelillisistä ajatuksista ja erityisesti valmennuksesta kokonaisuutena”
Lentopallon miesten Mestaruusliigan TUTO Volley on pestannut päävalmentajakseen 33-vuotiaan Jani Niskakankaan. Sopimus on yksivuotinen...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci -
Lentopallo
/ 5 kuukautta sittenVaLePan ylivoima Mestaruusliigassa jatkuu – Suomen mestaruutta juhlittiin Sastamalassa villisti
Miesten Mestaruusliigan mestaruus ratkesi tiistaina odotetusti Sastamalassa ja VaLePa pääsi juhlimaan jo kuudetta perättäistä...
Kirjoittaja Anna-Erica Demirci