
Urheilumuseon johtaja Jukka-Pekka Vuori joutui vakavaan onnettomuuteen kesälomamatkallaan Ahvenanmaalla. Mies sai golfpallosta suoraan naamaansa.
Jukka-Pekka Vuori oli pelaamassa Ahvenanmaan Sundissa Slottsbananin kentällä, kun onnettomuus sattui. Mies on kunnossa, mutta todella harmissaan.
– Voin ihan ok, mutta harmittaa. Naama on mustana ja nenä murtunut. Henkiset vammat ovat isommat. Loma alkoi viime perjantaina, ensi perjantaina operoidaan kasvoja. Menee muutama viikko, että saan itseni sen näköiseksi, että voin esiintyä julkisilla paikoilla.
– Silmät ovat muurautuneet umpeen. Nenä on vinossa. Naama on turvonnut. Toisella silmällä näen vähän jotain, mies manaa.
Onnettomuus tapahtui tiistaiaamuna väylällä seitsemän. Vuori löi oman avauksensa väylän reunaan ja meni valmistautumaan kakkoslyöntiin. Hän ehti liian myöhään kuulla fore-huudon. Samalla hetkellä pallo osui laakana Vuoren nenään. Joku oli avannut viereiseltä, 11. väylältä rajusti vinoon vasemmalle.
– Fore ei kuulunut ajoissa. Putosin. Verta alkoi tulla älyttömästi. Tokenin ja saimme verenvuotoa hyytymään, Vuori kertaa.
Onnettomuuden aiheuttanut pelaaja ja hänen seurueensa eivät saa päänsilittelyjä Vuorelta.
– Seurue meni paniikkiin. Heistä ei ollut mitään hyötyä. He eivät pyytäneet kunnolla edes anteeksi.
Vuori vietiin golfautolla klubitalolle ja ambulanssilla sairaalaan. Sairaalasta hänet päästettiin jo tiistai-iltana pois kipulääkkeiden kanssa.
Lähde: Ilta-Sanomat

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
