Seuraa meitä:

Muut

Painonnostaja Anni Vuohijoki luovutti olympiaunelmansa suhteen

Anni Vuohijoki painonnosto
AOP

Suomen viime vuosien painonnoston huippunimiin kuulunut Anni Vuohijoki kertoi Instagramissaan lopettavansa Tokion kesäolympialaisten edustuspaikasta haaveilun. Nainen ei selviytynyt Tokion kesäolympialaisiin sen enempää tulosrajan ylityksen kuin ranking-sijoituksensakaan kautta.

33-vuotias Anni Vuohijoki kertoo päätöksestään haikeana Instagramissaan.

– Olen aina tähdännyt Tokion olympialaisiin. Se alkoi 2012 ja se polku taputeltiin loppuun eilen, kun kansainvälinen lajiliitto päätti viimeiset paikkansa. Luovuimme omista antidoping-säännöistämme ja kilpailuihin astelee järjestelmällisen doping-kulttuurin maita, joita ei pitänyt koskaan näkyä.

– Lopullisen olympiarankingsijoitukseni oli 10. Yhdeksäntenä oli eurooppalainen, joka vei Euroopan paikan. Paras tulokseni tältä olympiadilta on 216 kiloa. Tein paljon, paransin, mutta se ei riittänyt. Olisi pitänyt tehdä enemmän. Olin kymmenes. 14 pääsi kisoihin, nainen harmittelee.

Vuohijoki suhtautuu tilanteeseensa hyvin realistisesti.

– Tosiasia kuitenkin on, että nostamalla paremmin pääset kisoihin. Se, ovatko lähtökohdat ja arvot samat, on toinen seikka, mutta näihin me emme itse voi vaikuttaa. Voin hallita vain omaa tekemistäni.⁣

– Lukemattomien ennätysten, Suomen ennätysten ja nousemiseen Suomen kautta aikain parhaimmaksi painonnostajaksi legendaarisen Karoliina Lundahlin ohi oli tie. Se oli minun tieni Tokioon, jonka lopputulema ei ollut haluttu, mutta jonka arvokkuutta on sanoin vaikea edes kuvata, Vuohijoki kertaa.

Vuohijoen elämään on mahtunut vuosien ajan paljon muutakin kuin urheilua. Hän on valmistunut rakennustekniikan diplomi-insinööriksi Tampereen teknillisestä yliopistosta ja opiskelee lääketiedettä Oulun yliopistossa. Lisäksi Vuolijoki työskentelee liikunta- ja valmennusalan yrittäjänä.

Urakan päätteeksi Vuohijoki on kiitollinen monelle eri taholle.

– Kiitos kaikille, jotka olette uskoneet minuun, seisseet mukana hyvinä ja eritoten huonoin hetkinä. Tämä tie on ollut parasta, ja pahinta, jota olen koskaan kokenut. Erityiskiitos omalle valmennus- ja yhteistyötahoilleni, jotka mahdollistitte minun näköisen olympiadin, nainen kiittää.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Anni Vuohijoki (@annivuohijoki) jakama julkaisu

Edit klo 17.51: Vuolijoki ei lopettanutkaan uransa, vain olympiadin. Muokattu otsikkoa ja sisältöä.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Muut