
Ella Junnila haastoi lauantaina Lapinlahden GP-kisassa kolminkertaisen maailmanmestarin Maria Lasitskenen. Junnila ei pystynyt yllättämään venäläistähteä, vaan jäi kilpailun kakkoseksi tuloksella 189. Lasitskene voitti kisan tuloksella 192. Keskiviikkona Joensuussa venäläinen ylitti jopa kaksi metriä.
Tampereen Pyrintöä edustavalla Junnilalla oli allaan puhdas sarja, ja ensimmäinen pudotus tuli vasta korkeudesta 189. Tuolloin Junnila kopautti riman päällä maahan. Junnila kuitenkin ylitti korkeuden toisellaan. 192 oli liian kova pala purtavaksi, eivätkä hypyt olleet lähelläkään onnistua. Junnila oli kuitenkin itse tyytyväinen suoritukseensa. Junnila oli kuitenkin itse tyytyväinen suoritukseensa, sillä herkistely olympialaisia varten on vielä kesken.
– Kisa onneksi parani loppua kohden. 189-hyppy oli hyvä, siinä oli hyvää tuntumaa. Olen ihan tyytyväinen, miten hyppy kehittyi tänään, Junnila kommentoi YLE:n televisiohaastattelussa.
Vaikka senttimäärä ei miellyttänyt, lähtee Junnila luottavaisin mielin kohti Tokion olympialaisia.
– Paljon parempi olo. Kisassa oli sellaista hyppäämistä, mitä haluan tehdä ja millä pystytään hyppäämään karsintarajat Tokiossa ja mennään finaaliin. Se kaipaa enää pientä viimeistelyä. Lähden luottavaisin mielin.
Tampereen Pyrinnön hyppääjä jäi vain sentin kauden parhaastaan, joka on 190. Junnilan oma ennätys, joka on samalla Suomen ennätys, on 195. Hallissa Junnilla on ylittänyt 196, jolla irtosi pronssimitali vuoden 2021 EM-hallikisoissa. Finaalipaikka olympialaisissa vaatinee oman ennätyksen rikkomista.
22-vuotias Junnila on ollut kesän aikana otsikoissa siitäkin syystä, että hän vaihtoi valmentajaa kesken kauden, vain muutaman kuukauden ennen olympialaisten alkua. Junnila jatkaa uraansa Tuomas Sallisen valmennuksessa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
