
Argentiinan Juan Martin Del Potro julkaisi olympialaisten tennisturnauksen alla hauskan kommentin maailmanlistan ykkösen, Serbian Novak Đokovićin, Instagram-julkaisuun. Kommentti on varsinaista naljailua serbiä kohtaan.
“Minä aion seurata sinua! Tällä kertaa sinulla on mahdollisuus, amigo!” Del Potro kommentoi Đokovićin julkaisuun.
“Toivottavasti näen sinut pelikentillä taas pian, vaikka annatkin minulle aina turpiin, kun pelaamme olympialaisissa!” Đoković vastasi.
Vaikka Đoković tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista tennispelaajista, on hänellä ja Del Potrolla mielenkiintoinen historia olympialaisissa. Argentiinalainen on nimittäin onnistunut voittamaan serbialaisen kahdella edellisellä kerralla, kun tämä on osallistunut olympialaisiin.
Lontoon olympialaisissa vuonna 2012 Del Potro voitti Đokovićin pronssiottelussa, jättäen serbialaisen mitalien ulkopuolelle. Vuoden 2016 Rion kisoissa Del Potro voitti silloisen ykkössijoitetun ja maailmanlistan ykkösen ensimmäisellä kierroksella kahdessa tie-break erässä.
32-vuotias Juan Martin del Potro on parhaimmillaan ollut ATP-listalla sijalla kolme, mutta on koko uransa aikana kärsinyt useista loukkaantumisista. Tällä hetkellä argentiinalainen toipuu polvileikkauksesta ja on sijalla 744.
Đoković aloitti tennisturnauksen vakuuttavasti. Ensimmäisellä kierroksella Bolivian Hugo Dellienin suoraan kahdessa erässä 6-2, 6-2. Toisella kierroksella maailmanlistan ykkönen kohtaa Saksan Jan-Lennard Struffin, joka on maailmanlistalla sijalla 48.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
