
Norjan tennistähti Casper Ruud kaatoi Itävallan Kitzbühelin ATP-250 kisan loppuottelussa Espanjan Pedro Martinezin 2-1 (6-1, 4-6, 6-3) -lukemin ja otti kauden neljännen sekä uransa viidennen mestaruuden nimiinsä. Ruud oli turnauksen ykköseksi sijoitettu pelaaja ja voitti turnauksen suosikin paineista huolimatta.
Avauserässä Ruud mursi espanjalaisen syötön kahdesti ja piti oman syöttönsä neljä kertaa helposti antamatta yhtään murtopalloa loistavasti turnauksessa pelanneelle Martinezille.
Toisessa erässä tilanne kääntyi päälaelleen, sillä erässä edettiin tasatahtia aina kymmenenteen peliin asti. Ruudilla oli erässä ainoastaan yksi murtopallo, mutta Martinez selvitti tämän erän viidennessä pelissä. Lopulta erän kymmenennessä pelissä espanjalainen mursi hieman yllättäen norjalaisen nollille ja otti erän nimiinsä 6-4 -lukemin.
Kolmannessa erässä Martinez piti erän ensimmäisen syöttönsä, mutta Ruud mursi kaksi seuraavaa karaten erässä lukemin 5-1 -johtoon. Espanjalainen piti oman syöttönsä erän seitsemännessä pelissä ja mursi norjalaisen syötön, joka tuli syöttämään erää, ottelua ja turnausta nimiinsä. Ruud ei menetetystä syötöstä paljoa hämmentynyt vaan mursi erässä kolmannen kerran Martinezin syötön ja vei erän lopulta nimiinsä lukemin 6-3.
Wimbledonin Grand Slamissa ensimmäisellä kierroksella viisieräisessä Australian Jordan Thompsonille kaatunut Ruud on pelannut tämän jälkeen kolme massakenttäkisaa ja voittanut jokaisen. Ensin Ruud otti turnausvoiton Ruotsin Båstadissa, tämän jälkeen Sveitsin Gstaadissa ja nyt Itävallan Kitzbühelissä.
Ruud ei pelaa ensi viikolla Washingtonin ATP-500 kisassa, mutta saattaa olla mukana jo Torontossa Masters ATP-1000 -kisassa, joka käynnistyy 9. elokuuta. Washingtonin ja Toronton lisäksi kovilla kentillä pelataan vain kaksi turnausta ennen kauden neljättä Grand Slam kisaa US Openia, joka alkaa elokuun lopussa.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
