Seuraa meitä:

Muut

AL: Tutkimuksen mukaan liian varhainen erikoistuminen on haitallista huippu-urheilijaksi aikoville

Petteri Koponen takamies Helsinki Seagulls
AOP

Kaiserslauternin teknisen yliopiston liikuntatieteen professorin Arne Güllichin ja Yhdysvalloissa työskentelevien psykologian tutkijoiden Brooke McNamaran ja David Hambrickin tuore tutkimus osoittaa, että lapsuudessa kannattaa panostaa monipuoliseen lajikirjoon.

Tutkimuksen mukaan varhainen erikoistuminen voi olla haitaksi, jos haluaa päästä urheilussa kansainväliselle huipulle. Kovimpiin saavutuksiin yltävät aikuisena todennäköisemmin ne, jotka ovat harrastaneet lapsuudessa päälajinsa ohella muitakin lajeja.

Liian varhaisen erikoistumisen haitoista on saatu näyttöä aiemminkin. Tuore, useista eri tutkimuksista tehty yhteenveto eli meta-analyysi vahvistaa, että monipuolisuus lyö leiville.

Olipa kyse joukkuepeleistä, taitolajeista, kestävyysurheilusta tai kamppailulajeista, niin kansainvälisen tason tekijät erottuvat kansallisen tason urheilijoista siinä, että he ovat tyypillisesti harrastaneet lapsena useampaa kuin yhtä lajia. Poikkeuksia on, mutta pelkästään päälajiinsa lapsuudesta asti panostaneet aikuisurheilun huiput ovat useimmissa lajeissa vähemmistö.

Havainto on yllättävä. Voisi näet olettaa, että mitä enemmän keskittyy treenaamaan lajiaan, sitä paremmaksi kehittyy juuri siinä. Alkuun näin onkin. Lapsena pelkästään omaan lajiinsa keskittyneet edistyvät nuorena nopeammin kuin ne, jotka jakavat aikansa useamman eri lajin välillä.

Varhaiset erikoistujat ovat myös tyypillisesti aloittaneet päälajin aikaisemmin ja heille kertyy myös enemmän harjoitustunteja siitä. Etu näyttää kuitenkin useimmiten jäävän nuoruuteen. Lopulta monipuoliset menevät aikuisena ohi ja saavuttavat todennäköisemmin kansainvälisen tason.

Yksi tutkimuksen tekijöistä, Kaiserslauternin teknisen yliopiston liikuntatieteen professori Arne Güllich vertaa urheilijan uraa 800 metrin juoksuun.

- Kahdeksasta juoksijasta yksi johtaa ensimmäisellä ratakierroksella. Hän on hyvillään ja hän saa suosionosoituksia yleisöltä. Mutta toisella kierroksella monet kilpailijat ohittavat hänet ja hän jää lopulta kuudenneksi, Güllich toteaa.

Güllichin ja Yhdysvalloissa työskentelevien psykologian tutkijoiden Brooke McNamaran ja David Hambrickin tutkimuksen julkaisi heinäkuussa Perspectives on Pscyhological Science -tiedelehti.

Urheilun lisäksi myös tieteestä on saatu näyttöä, että varhaisesta monialaisuudesta voi olla hyötyä

Sosiologi Angela Graf vertasi tutkimuksessaan saksalaisia, toisen maailmansodan jälkeen palkittuja nobelisteja niihin tieteilijöihin, jotka olivat saaneet tärkeimmän kansallisen tiedepalkinnon eli Leibniz-palkinnon. Selvä valtaosa tieteen huipulle lopulta nobelisteista oli tehnyt monitieteistä tutkimusta. Heidän uransa eteni tyypillisesti hitaammin kuin Leibniz-palkituilla, ja ratkaisevat löydöksensä he tekivät myöhemmin.

- Havainnot tieteestä ja urheilusta viittaavat siihen, että kyse on yleisestä ilmiöstä, Güllich sanoo.

Tutkijoiden löytämä yhteys lapsuuden monilajisen harjoittelun ja aikuismenestyksen väliltä on Güllichin mukaan vahvuudeltaan keskitasoa. Yhteys todettiin kaikista urheilumuodoista, mutta toisissa lajeissa yhteys oli vahvempi kuin toisissa. Esimerkiksi telinevoimistelussa ja jalkapallossa kansainvälisen tason urheilijoista noin puolet oli lapsena harrastanut muutakin kuin päälajiaan.

Monissa muissa lajeissa, kuten vaikkapa yleisurheilussa, soudussa ja useimmissa joukkuepeleissä, lähes kaikki huiput olivat lapsena urheilleet monipuolisesti.

Vaikka lajikohtaisia eroja oli, Güllich muistuttaa, että kaikissa lajeissa oli havaittavissa sama ilmiö: kansainvälisen tason saavuttaneet olivat tyypillisesti aloittaneet myöhemmin päälajinsa ja harrastaneet enemmän muita lajeja kuin kansallisen tason urheilijat. Kansainvälistä menestystä aikuisena ennusti nimenomaan valmennuksessa tapahtuva kilpaurheilu toisessa lajissa, ei pelkkä kavereiden kanssa pelailu vapaa-ajalla.

Tämäkin kyseenalaistaa tavallista käsitystä, että pihapeleillä luotaisiin pohja tuleville urheilutähdille.

- Monet urheilijat tekevät tätä, mutta se ei erottanut toisistaan urheilijoita pitkän aikavälin suorituksissa.

Toisessa tutkimuksessaan Güllich on laskenut, että maailmanluokan urheilijat ovat tyypillisesti harjoitelleet jotain muuta lajia lapsena ja teini-ikäisenä 1 000-1 500 tuntia.

- Enemmän muiden lajien harjoittelutunteja ei parantanut enää aikuisiän suoritusta, Güllich sanoo.

Tuhat tuntia kertyy esimerkiksi siitä, että harjoittelee viisi tuntia viikossa kymmenen kuukautta vuodessa viiden vuoden ajan.

Yleisimmästä selityksestä ei ole näyttöä

Mikä sitten selittää lapsuuden ja teini-iän monipuolisen treenaamisen hyötyä urheilu-uralle? Yksi mieleen tuleva selitys voisi olla se, että laaja harrastaminen vain kertoo luontaisista taipumuksista urheiluun ja ennen pitkään tämä lahjakkuus näkyy menetyksenä aikuisena päälajissa.

Güllichin mukaan tällaisesta ei ole näyttöä. Kun on vertailtu kansallisen ja kansainvälisen tason urheilijoita, heidän geneettisissä taipumuksissaan ei ole löydetty mitään eroja. Tutkijakolmikko tarjoaakin muita mahdollisia selityksiä.

Ensinnäkin kun harrastaa monia lajeja lapsena, löytää todennäköisemmin itselleen ja taipumuksilleen sopivimman. Jos harrastaa yhtä lajia, ei koskaan saisi selville, että ura olisikin avautunut toisessa.

Ammattilaiskoripalloilija Petteri Koponen on kertonut pelanneensa 13-vuotiaaksi jalkapalloa koripallon ohessa. Jos hän olisi pelannut vain varhaislapsuuden lempilajiaan jalkapalloa, hän ei olisi saanut selville potentiaaliaan koripallossa.

Yhteen lajiin keskittyvän ura saattaa myös helpommin tyssätä rasitusvammoihin tai henkiseen loppuun palamiseen kuin sen, joka treenaa monipuolisesti. Muiden urheilulajien harrastaminen valmennuksessa voi lisäksi auttaa jopa oppimaan enemmän sitä lajia, joka lopulta valikoituu pääuraksi.

- Jos harrastat erilaisia lajeja, altistut erilaisille oppimistehtäville ja oppimismenetelmille. Näin sinusta voi tulla parempi oppija, voit tehokkaammin hyödyntää tulevia oppimistilanteita ja opit tuntemaan, millainen oppiminen sinulle sopii yksilöllisesti, Güllich sanoo.

Menestyksen ennakointi on vaikeaa

Koska nuorena loistavat usein ne, jotka erikoistuvat ja monipuoliset puhkeavat kukkaan vasta myöhemmin, aikuismenestyksen ennakointi vaikeutuu. Nuoruuden suoritustasosta ei voi päätellä sitä, kuka tulee tekemään loistavan urheilu-uran aikuisena.

- Usein kun vaikka olympialaisissa joku voittaa kultamitalin, hänen valmentajansa kertoo nähneensä sen jo silloin, kun tyttö oli kymmenen. Kuitenkin 500 muuta valmentajaa näkivät myös heidän kymmenvuotiaassaan tulevan kultamitalistin, mutta tästä ei sellaista tullut.

Güllich sanoo, että tiede ja valmentajat pystyvät helpommin ennustamaan, kenestä ei tule maailmanluokan urheilijaa kuin kenestä tulee. Nuoruuden loistokkaan suorituksen perusteella ennustamisen onnistumisprosentti on kymmenen paikkeilla.

- Noin 90 prosentista kaikkein menestyneimmistä junioriurheilijoista ei tule yhtä menestyksekkäitä aikuisurheilijoita.

Güllichin ja hänen työtoveriensa tutkimuksesta on kaksi sanomaa siitä, miten junioriurheilussa kannattaisi toimia.

- Tulostemme mukaan on melko selvää, että valmentajien ja vanhempien tulisi rohkaista lapsia harrastamaan useita lajeja ja kilpailemaan niissä useiden vuosien ajan. Useimmat lapset haluavat urheilla erilaisia lajeja, ja jos he eivät tee sitä, se johtuu aikuisten vaikutuksesta.

Toinen viesti koskee erilaisia edistyneiden junioriurheilijoiden akatemioita. Tutkijat kirjoittavat, että junioreiden valmentajilla on usein kannuste toimia niin, että he varmistavat valmennettaviensa menetyksen jo juniori-iässä. He siis valitsevat urheiluakatemioihinsa jo nuorena parhaiten pärjääviä, vaikka pitkällä aikavälillä nämä eivät välttämättä ole niitä, jotka menestyvät aikuisina.

Huippuryhmiin valitut ovat Güllichin mukaan usein niitä, jotka ovat tyypillisesti erikoistuneet varhain ja keskittyneet yhteen urheilulajiin. Ryhmissä he edelleen pitäytyvät vain yhden lajin harjoitteluun. Tällainen erikoistuminen ei tutkijoiden mukaan palvele pitkän aikavälin kehitystä. Lisäksi se kannustaa erikoistumisen tielle myös niitä, jotka haluavat päästä mukaan akatemiaryhmiin.

Güllichin ja kumppaneiden viesti lahjakkaiden kehittämisohjelmille on, että niihin valitsemista kannattaa lykätä myöhemmäksi ja että valikoinnissa kannattaa ottaa huomioon, ovatko juniorit harrastaneet useampaa kuin yhtä lajia.

Lähde: Aamulehti

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Muut