IS: Kari-Pekka Kyrö haukkuu suomalaisen yksilöurheilun pystyyn

AOP

Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa olevansa huolissaan Suomen yksilöurheilulajien tilasta.

Suomen hiihtomaajoukkueen entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö kertoo seuranneensa tiiviisti viime sunnuntaina päättyneitä Tokion olympialaisia. Kyrön mukaan Tokion kisat kannatti järjestää poikkeuso­loissakin, sillä paikalle saatiin maailman parhaat urheilijat, ja ihmiset pääsivät seuraamaan mielen­kiintoisia mittelöitä television sekä verkon välityksellä.

Suomalaisten edesottamusten suhteen Kyrön tunnelmat ovat kaksi­jakoiset.

- Suomalaiset onnistuivat yksilöllisiin taustoihin ja tarinoihin peilaten aivan hyvin. Toisaalta karu fakta on, että yksilö­lajeissa urheilijamme pääsevät huippu­onnistumisillakin ainoastaan alku­eristä väli­eriin. Finaali­paikkoja tulee erittäin pienellä prosentilla.

Kyrön mukaan Suomi on ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tilanteessa, jossa esimerkiksi yleis­urheilussa ei ole realistista mitali­kandidaattia olympia­tasolla.

- Hälytyskellojen pitäisi soida todella kovaa, sillä tilanne on hätkähdyttävä. Miesten keihään­heiton ulko­puolelta meillä ei ole ollut 20 vuoteen yleis­urheilussa aivan absoluuttisella huipulla mitaleista taistelevaa urheilijaa, Kyrö sanoo.

Kyrö korostaa, että moni suomalainen yksilö­urheilija suoritti Tokiossa perus­tasoonsa nähden mainiosti. Mutta maailman parhaiden vertailussa suomalainen yksilö­urheilu törmäsi kivikovaan realismiin. Juniori­sarjoissa maailman kärkeä olevien suomalaisurheilijoiden viimeinen kehitysaskel jää usein ottamatta kansain­välisen huipun kynnyksellä.

- Perkaisin vielä perin pohjin valmennus­järjestelmän. Riittääkö meillä valmennus­osaaminen, kun puhutaan viimeisestä askeleesta kohti niitä mitali­sijoja? Vai pitäisikö katseita suunnata tapaus­kohtaisesti myös ulko­maille ja hankkia rohkeasti valmennuksen erityis­osaamista sieltä? Esimerkiksi hiihdossa meillä on tästä hyvä esimerkki Magnar Dalenin tapauksessa.

Suomalaisessa yksilöurheilussa on viime vuosina panostettu paljon urheilija-valmentaja-keskeisyyteen. Kyrö ei osta mallia huippu­menestyksen näkö­kulmasta.

- En suoraan sanoen pidä siitä. Ilmiö on rapauttanut liitto­johtoisen valmennus­järjestelmän. Se oli ennen aparaatti, joka toi esimerkiksi hiihdossa ja yleis­urheilussa kansain­välistä menestystä. Jossakin kohdassa henkilö­kohtaisen valmentajan näkemys sekä osaaminen loppuvat, ja silloin liitto­johtoisen valmennuksen tulisi olla vahvemmin urheilijan kehityksen tukena, Kyrö näkee.

Kyrö näkee menestymättömyyden myös osana laajempaa yhteis­kunnallista ilmiötä. Into­himoinen urheilu­mies kertoo seuraavansa kauhistellen tilannetta, jossa lasten ja nuorten liikkuminen painottuu yhä enemmän joukkue­urheilu­lajeihin, mikä ei voi olla näkymättä yksilö­urheilun tuloksissa pidemmällä aikavälillä.

- Joukkueurheilulla on ensimmäistä kertaa maamme historiassa dominoiva asema suomalaisten poikien ja nuorten miesten liikunta­kulttuurissa. Ja sama trendi on nähtävissä vähän pienemmässä mitta­luokassa myös tyttöjen keskuudessa.

Monipuolisuus ei sinällään ole ongelma, mutta perusliikuntataidoissa on ongelmia

Kyrön mukaan se, että nuoret harrastavat liikuntaa ja pelejä on sinänsä hyvä asia. Vaarana on kuitenkin, että liikunnan ja urheilun perus­taitoihin ei kiinnitetä tarpeeksi huomiota. Kyrö sysää vastuuta etenkin koulu­liikunnalle, vaikka myös seura­toiminnassa riittää hänen mukaansa kehitettävää.

- Lapsistamme tulee ulkourheilun ja kestävyys­urheilu­taitojen näkö­kulmasta uusavuttomia. Suomessa nuoria ei opeteta enää hyppäämään, hiihtämään tai juoksemaan, mikä on ihan kestämätön tilanne. Koulu­liikuntaa tulisikin ehdottomasti lisätä, vähentää sieltä sitä mailalla huiskimista ja keskityttäisiin liikunnan perus­taitojen opettamiseen, Kyrö vaatii.

Kyrön mukaan yksilöurheilun ja kestävyys­urheilun perusteiden opettamisella lapsille olisi myös kansan­terveydellinen merkitys.

- En minä eikä kukaan muukaan halua sanella, mitä nuoret urheilevat. Meidän kuuluu vain opettaa, arvostaa, ohjata, luoda mahdollisuuksia ja rakentaa urheilu­paikkoja. Tässä suhteessa olemme epäonnistuneet täysin. Suomalainen urheilu on yksi­puolistunut pelaamiseksi, jossa monet muut perus­taidot lyödään laimin. Koko elämän kantaville ulko­liikunta­harrastamisen taidoille olemme jättäneet hyvästit.

Kyrön mukaan joukkueurheilun ylivalta on näkynyt viime vuosi­kymmeninä myös valtion tukemassa liikunta­paikka­rakentamisessa.

- En usko, että missään muualla maailmassa on 30 viime vuoden aikana käytetty niin paljon julkisia varoja joukkue­lajien ja sisä­palloilu­hallien rakennus­hankkeisiin. Samassa yhteydessä media­huomio ja julkinen keskustelu ikään kuin ovat tukemassa tätä joukkue­urheilun dominanssia, jolla on suora vaikutus yksilö­urheilu­lajien harrastaja­määriin.

Suomalaisessa urheilukeskustelussa on puhuttu viime aikoina joukkue­urheilun kehittymisestä kansain­välisessä vertailussa. On hehkutettu jopa joukkue­urheilun ihmettä. Kyrö napauttaa, että ainoa ihme on edellä viitattu joukkue­lajien dominoiva asema liikuntakulttuurissamme, ei niinkään maajoukkueidemme menestys kentillä.

- Jääkiekkomaajoukkueemme on ainoa olympiatason joukkue, jolta on tullut ja voimme odottaa jatkossakin menestystä. Se, että jalkapallo­maajoukkue läpäisee karsinnat, ei ole menestystä, vaan kehitystä. Tokiossa oli kymmenittäin isoja ja pieniä joukkue­lajeja, Suomella ei ollut joukkuetta yhdessäkään.

Raskaan sarjan urheiluvaikuttaja Kalervo Kummola nosti alkuviikolla tikun nokkaan Huippu-urheilun muutostyö­ryhmän, jonka saavutukset ovat jääneet Kummolan mukaan vaatimattomiksi. Myös Kyrö antaa sanan säilän heilua kohti Humua ja Olympiakomitean huippu-urheiluyksikköä.

- Puheet Humun suunnalta ovat olleet melko lennokkaita tässä viime vuosien aikana. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että nyt heidän kommenteissaan on alettu muuttaa menestyksen kriteereitä, ikään kuin mitaleilla ei olisi enää merkitystä. Puhutaan kuitenkin olympia­urheilusta. Mielestäni sellainen keskustelu on antautumista.

Kyrö näkeekin, että tulosvastuun puute on huippu-urheilu­yksikön suurin ongelma. Valmentajakonkarin mukaan Olympia­komiteassa on aivan liian vähän aitoja huippu-urheilu­ihmisiä ja aivan liikaa suomalaisen urheilun tilaan tyytyväisiä leipäpappeja.

- Yksikköön on keskitetty Suomi-urheilun palkka­eliitti päättämään kaikesta, vailla todellista vastuuta heikoista tuloksista.

Lähde: Ilta-Sanomat