
Suomen Olympiakomitea sai perjantaina hurjia uutisia, kun Valtiovarainministeriö ilmoitti aikeistaan leikata liikunnan rahoitusta suurilla summilla.
Valtiovarainministeriö on julkaisut ehdotuksensa valtion talousarvioksi vuodelle 2022. Ehdotuksessa liikunnan rahoitusta leikataan yli 19 miljoonalla eurolla. Merkittävin leikkaus esitetään kohdennettavaksi liikuntapaikkarakentamiseen, -6,3 miljoonaa euroa.
– Leikkaus on paha isku liikunnan ja urheilun edistämiselle. Etenkin koronan jälkihoidossa liikunnan merkitys on valtava. Nyt jos koskaan tarvitsisimme enemmän edellytyksiä liikunnalle, ei vähemmän, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sanoo.
Hallitus päätti leikkauksista jo kevään puoliväliriihessään. Tällöin hallitus linjasi rahapelituottojen alenemisen kompensaatiosta seuraavalle kahdelle vuodelle. Kompensaatio ei kuitenkaan ole täysimääräinen, joten liikuntabudjetti pienenee vuosina 2022 ja 2023.
– Liikunta on rahapelituotoista kaikista riippuvaisin toimiala, joten rahoituksen väheneminen osuu liikunnan rahoitukseen suhteellisesti kaikista kipeimmin. Tämä yli 12 prosentin leikkaus liikuntabudjettiin heikentää merkittävästi liikunnallisen elämäntavan edistämistä ja huippu-urheilun tulevaisuutta. Me liikuntayhteisössä olemme tästä huolissamme, koska sillä on pitkäkantoisia vaikutuksia etenkin lapsiin ja nuoriin.
Liikuntapaikkarakentamisen lisäksi liikunnan kansalaistoiminnasta leikataan 2,8 miljoonaa euroa lopun leikkauksen jakautuessa budjetin eri momenteille. Vuoden 2023 jälkeisen rahoituksen osalta hallitus tekee valmistelua tämän vuoden aikana. Hallituksen tavoitteena on uusi, pysyvä rahoitusmalli, joka turvaisi ennustettavan, vakaan ja riittävän rahoituksen.
– Olympiakomitean lähtökohtana on, että viimeistään seuraavalla hallituskaudella liikunnan rahoitus on palautettava koronakriisiä edeltäneelle tasolle. Liikunnalla on valtava yhteiskunnallinen merkitys suomalaisten hyvinvoinnille, Salonen toteaa.
Hallitus käsittelee ensi vuoden talousarvioehdotusta budjettiriihessä 7.-8.9. Tämän jälkeen esitys siirtyy Eduskunnan käsittelyyn.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
