
Yhdysvaltain John Isner ja Venäjän Daniil Medvedev selvittivät tiensä Torontossa pelattavan Masters-1000 -turnauksen välieriin.
Isner kaatoi omassa puolivälieräottelussaan Ranskan Gael Monfilsin suoraan kahdessa erässä 2-0 (7-6, 6-4) -lukemin ja venäläistähti Medvedev kolmessa erässä Puolan Hubert Hurkaczin 2-1 (2-6, 7-6, 7-6) -lukemin.
Isnerillä oli kokenutta ranskalaista vastaan hyvä syöttöpäivä. Yhdysvaltalainen syötti ykkösen ruutuun 69 prosentin varmuudella ja yhteensä 13 ässää koko ottelussa. Ykkösistä Isner voitti 79 prosenttia. Monfilsilla oli sen sijaan isoja ongelmia, kun ykkössyöttö osui ruutuun ainoastaan 48 prosentin varmuudella, mutta näistä ranskalainen voitti 80 prosenttia. Monfils syötti otteluun 12 ässää ja 11 kaksoisvirhettä.
Medvedevin ja Hurkaczin ottelussa oli mielenkiintoista se, että siinä nähtiin ainoastaan kaksi murtoa. Molemmat murrot menivät puolalaiselle ottelun avauserässä, kun Medvedev teki hurjan määrän peruslyöntivirheitä. Kaksi jälkimmäistä erää olivatkin sitten tasaisia ja molemmat piti syöttöjään helposti. Medvedev sai toisessa ja kolmannessa erässä ainoastaan yhden murtopallon, mutta onnistui murroitta voittamaan kovaa syöttävän puolalaisen.
Maailmanlistan kakkosen Medvedevin ja sijalla 30 olevan Isnerin välierä pelataan lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello 3.00 Suomen aikaa. Toisessa välierässä kohtaavat Kreikan Stefanos Tsitsipas ja Yhdysvaltain Reilly Opelka.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
