
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on julkaissut uudet tarkennetut ohjeet korona-rokotusten jälkiseurantaan. Niiden mukaan fyysiset ponnistukset voivat aiheuttaa turhia riskejä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n mukaan alustavan kansainvälisen tutkimustiedon perusteella varsinkin nuorilla miehillä on havaittu toisen rokoteannoksen jälkeen lieväoireisia sydänlihaksen ja sydänpussin tulehduksia. THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek toteaakin, että äärimmäisen raskaita fyysisiä suorituksia kannattaa välttää koronarokotuksen ottamisen jälkeen sydänlihastulehdusriskin välttämiseksi,
THL on ohjeistanut myös muun muassa Puolustusvoimia, ettei muutamaan päivään rokottamisen jälkeen tehtäisi mitään fyysisesti äärimmäisen rasittavia ponnistuksia. Nohynekin mukaan sama ohje pätee myös urheilijoihin.
– Me tiedämme Yhdysvalloista raportoitujen alustavien tietojen perusteella, että varsinkin nuorilla eli 12-24-vuotiailla miehillä on havaittu toisen rokoteannoksen jälkeen noin viiden vuorokauden sisällä lieväoireisia sydänlihaksen ja sydänpussin tulehduksia, joista on valtaosin toivuttu hyvin, Nohynek kertoo.
THL:n ohje raskaiden urheilu- ja muiden suoritusten välttämisestä rokotuksen jälkeen koskee sekä ensimmäistä että toista otettua rokoteannosta, mutta vielä erityisemmin toista rokotuskertaa, jonka jälkeen Yhdysvalloissa tulehduksia on havaittu selvästi enemmän.
Nohynekin mukaan rokotuksen aiheuttamat sydänlihaksen ja sydänpussin tulehdukset eli myokardiitti ja perikardiitti ovat erittäin harvinaisia, sillä niiden ilmaantuvuus nuorten ikäryhmässä on noin kolme per 100 000 rokotettua.
Samassa ikäryhmässä vastaavien tulehduksien niin kutsuttu taustailmaantuvuus on noin yksi 100 000 kohden. Tällöin tulehduksen aiheuttaja on yleensä virus- tai bakteeri-infektio, toisinaan lääkitys. Tulehduksen aiheuttaja on saattanut myös jäädä epäselväksi, Nohynek vertaa.
Belgialaianen De Morgen -sanomalehti oli kertonut vastikään maassa raportoiduista myokardiitin oireista kolmella 15-17-vuotiaalla miespyöräilijällä, jotka olivat kilpailleet tai harjoitelleet koronarokotuksen jälkeisinä päivinä.
Pyöräilijät olivat olleet fyysisesti hyvässä kunnossa, eikä heillä ollut ilmennyt rokotuksenjälkeisiä oireita ennen kovan suorituksen aikaista rintakipua. Vastaavia oireita ei havaittu vanhempien ikäryhmien pyöräilijöillä.
Tapahtuneen johdosta Belgiassa lääkkeiden hyväksymisestä vastaava virasto varoittaa nyt Pfizerin ja Biontechin sekä Modernan kahden mrna-rokotteen sisältämästä riskistä aiheuttaa sydänlihastulehdus, erityisesti nuorilla urheilijamiehillä. Suomessakin lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on viime kuussa lisännyt sivuilleen vastaavan tiedon.
Nuorten miesten osuutta ilmiössä Nohynekkään ei osaa selittää.
– Sitä ei varmuudella tiedetä. Me tiedämme, että lapsilla ja nuorilla kaiken kaikkiaan immunologinen vaste näille rokotteille on erittäin hyvä eli heidän elimistönsä muodostaa paljon koronavirusta neutraloivia vasta-aineita. On spekuloitu, onko niin, että inflammatorinen vaste on niin voimakas, että se voisi myötävaikuttaa myös sydänlihaksen ohimenevän tulehdustilan syntymiseen.
– Syytä sukupuolittuneisuudelle ei varmuudella tiedetä. On esitetty, että nuoret miespuoliset keskimäärin urheilevat enemmän.
Nohynekin mukaan eri rokotteilla on tässäkin asiassa eroja.
– Tämä on mrna-rokotteisiin eli Modernan Spikevax-rokotteeseen ja Pfizer-Biontechin Comirnaty-rokotteeseen liittyvä asia, ei niinkään adenovirusvektoreihin liittyvä.
Lähde: Helsingin Sanomat

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
