
MTV uutisoi tiistaina, että eteläkorealainen rallitiimi Hyundai siirtää Euroopan ralliautojen testialueensa Suomeen. Mielenkiintoisen lisän valintaan tekee se, että Suomessa sijaitsee myös japanilaistalli Toyotan testialue.
MTV:n artikkelin mukaan jokainen rallin MM-sarjan WRC-tiimi voi valita Euroopasta pysyvän testialueen, jota se saa hyödyntää täysin vapaasti. Pysyvä testialue on halkaisijaltaan kymmenen kilometriä ja sen sisällä saa olla testiteitä maksimissaan 12 kilometriä.
Toyotan rallitiimi on pitänyt majaansa jo vuodesta 2017 Jyväskylässä ainoana WRC-tiiminä koko sarjassa, mutta nyt tilanteeseen tulee muutosta, kun Hyundai saapuu myös Suomeen.
– Kyllähän se kieltämättä aika kova päätös oli. En ihan osannut odottaa tuollaista hommaa. Hyundai on toisaalta eniten meidän testialueestamme valittanut, kun se oli liian iso aikoinaan. Nyt alue on pienempi, niin olisi ajatellut, että kaikki on ok, Toyotan tallipomo Jari-Matti Latvala kommentoi eteläkorealaisten ratkaisua.
Hyundain WRC-tallin testialue on aiemmin sijainnut Saksassa, missä se pitää päämajaansa Alzenaun kaupungissa. Nyt tehtävällä muutoksella haetaan selvästi uutta potkua toimintaan.
– Hyundain päätöksen taustalla on varmasti kaksi asiaa. Aikanaan, kun minä aloitin ajamisen MM-sarjassa, pidettiin Suomea logistisesti rallimaailmassa liian kaukaisena ja koettiin, että täältä ei voi operoida. Toyota on kumonnut sen. Toisena asiana on, että nyt Suomi nähdään erittäin mielenkiintoisena paikkana kehittää autoa, Latvala summaa.
Latvala näkee tilanteen positiivisena Suomen kannalta.
– Tänne tulee nyt toinen tiimi Suomeen testaamaan, niin onhan se siinä mielessä tosi positiivinen asia Suomen kannalta. En lähde sitä missään nimessä kritisoimaan, enkä edes niin negatiivisena koe juuri edellä mainittujen tekijöiden takia. Toki nyt kilpailu varmasti tietyiltä osin entisestään kovenee, kun hekin ajavat täällä paljon, Latvala kokee.
Uusi rallikausi toi uudet haasteet
Hyundai jäi kauden avanneessa Monte Carlon rallissa pahasti kilpailijoidensa taakse. Latvala uskoo, että Hyundai hakee muutoksellaan monipuolisuutta testitoimintaansa.
– Hyundain ongelmana on ollut, että Saksassa ei ole soratestimahdollisuutta. Uuden auton kehittäminen vaatii monia asioita. Aikanaan esimerkiksi Volkswagen tuli Suomeen ajamaan aerodynamiikkatestiä, kun uutta autoa kehitettiin, vaikka olisi heillä ollut tuulitunnelia ja muuta, Latvala muistelee.
– Fyysisesti paikan päällä saa kuitenkin enemmän irti. Suomessa on loistavat tiet ajaa testiä sekä talvi- että kesäkelissä. Siihen vielä hypyt ja nopeat tiet päälle, niin onhan se auton kehittämisen kannalta aika hieno tilanne.
Lähde: MTV
Edit klo 20.53; Korjattiin otsikkoon lähde.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
