Seuraa meitä:

Talviurheilu

Myös Kansainvälinen hiihtoliitto otti aiempaa tiukemman Venäjä-linjan

maastohiihto
AOP

Kansainvälinen hiihtoliitto FIS otti alunperin muuta urheilumaailmaa löysemmän asenteen Venäjän-vastaisissa toimissa. Se aikoi ensin sallia venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden neutraalien tunnusten alla ja ilman kansallishymnejä. Nyt on ääni muuttunut myös FIS:n kellossa.

Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n Neuvosto kokoontui tiistaina keskustelemaan Kansainvälisen olympiakomitean IOC:n Johtokunnan suosituksesta, jonka mukaan kaikki kansainväliset liitot eivät sallisi venäläisten ja valkovenäläisten urheilijoiden osallistumista kilpailuihinsa. Ratkaisusuositus oli suora reaktio Venäjän aloittamaan sotaan Ukrainassa.

FIS-neuvosto kertoi tiedotteessaan, että FIS:ssä tullaan noudattamaan jatkossa IOC:n suositusta.

– Kaikkien urheilijoiden turvallisuuden varmistamiseksi FIS-kilpailuissa FIS:n neuvosto päätti IOC:n suosituksen mukaisesti yksimielisesti, että yksikään venäläinen tai valkovenäläinen urheilija ei saa osallistua minkään tason FIS-kilpailuihin välittömästi kauden 2021-22 loppuun saakka.

FIS:n Neuvosto kertoi myös. että se ei ota kevyesti päätöstä olla sallimatta kenenkään tietyn urheilijan osallistumista mihinkään kilpailuun ja tekee sen vain FIS:n sääntöjen mukaisesti, jonka mukaan “FIS harjoittaa toimintaansa poliittisesti neutraalisti”, mikä on kulmakivi sen 140 jäsenmaan hyväksymissä FIS-arvoissa.

– FIS kehottaa kansallisia hiihtoliittojaan tukemaan mukana olevia urheilijoita heidän matkustaessaan takaisin koteihinsa ja antamaan täyden tuen kansainväliselle hiihtoyhteisölle näinä vaikeina aikoina, tiedotteessa kehotettiin.

Neuvosto ilmaisi myös toiveensa, että Ukrainan sota päättyisi nopeasti ja että kansainvälinen urheiluyhteisö voisi aloittaa paranemisprosessin ja kilpailla jälleen kaikkien läsnä olevien urheilijoiden ja kansakuntien kanssa.

FIS kertoi myös aikovansa solidaarisesti yhdessä Ukrainan hiihtoliiton kanssa tarjota välitöntä taloudellista, logistista ja teknistä tukea ukrainalaisille urheilijoille ja seuroille, kunnes he voivat palata turvallisesti kotiin.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Talviurheilu