
Kauden kolmas MM-ralli ajetaan Meksikon soralla. Kalle Rovanperä lähtee torstaihin ja perjantaihin toisen kuljettajana, joten auraajan roolia ei tällä kertaa ole. Tämä historian valossa parantaa mahdollisuuksia ajaa voitosta.
Viron Ott Tänak ajoi rallin avaus ek:t nopeiten Meksikon MM-rallin avauspäivänä. Kyseessä oli lyhyet yleisöerikoiskokeet, joissa oli tunnelma kohdillaan. Ensimmäiseen oikeaan ajopäivään perjantaihin lähdetään Tänakin reilun sekunnin johdossa.
Suomalaiset ajoivat hurmioituneen meksikolaisyleisön edessä vakuuttavasti. Kalle Rovanperä ajoi torstain ek:t toiseksi nopeiten. Esa-Pekka Lappi ajoi myös hienosti ja on kilpailussa kolmantena.
Meksikossa siirryttiin varhain Suomen aikaan yötauolle. Perjantaina kisa jatkuu El Cholocolaten 29 kilometrin ek:lla kello 16.48. Tänak auraa uraa perjantain ja Rovanperä ajaa toisena. Lappi on loistavassa lähtöasemassa, kun edellä ajaa sen verran monta autoa, että ura alkaa olla puhdas.
Perjantaina Meksikossa ajetaan kahdeksan erikoiskoetta eli ek:t 3–10, joista viimeinen alkaa Suomen aikaa kello 02.16. Perjantain jälkeen ajojärjestys muuttuu, joten perjantain tuloksilla on merkitystä rallin lopputuleman osalta.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
