
Snookerin maailmanmestaruuskilpailut käynnistyivät lauantaina ja luvassa oli viisi ottelua. Näistä hallitsevan maailmanmestarin ottelu pelattiin kokonaisuutena lauantaina, mutta muut neljä kamppailua jatkuvat sunnuntain ja maanantain aikana. Avauspäivänä ei suuria yllätyksiä nähty.
Snookerin maailmanmestaruuskilpailut polkaistiin käyntiin Englannin Sheffieldissä. MM-kisat pelataan tutussa pyhätössä eli Crucible Teatterissa. MM-kisat kestävät reilut kaksi viikkoa. MM-kisoissa ensimmäinen kierros pelataan paras 19’sta menetelmällä. Toinen kierros ja puolivälierät pelataan 13 erävoittoon eli paras 25’sta menetelmällä.
MM-kisojen avauspäivänä käynnistettiin viisi ottelua ja näistä vain yksi pelattiin loppuun, kun hallitseva maailmanmestari Ronnie O’Sullivan kohtasi Kiinan Pang Junxun. O’Sullivan pelasi harvinaisen nihkeän ottelun, mutta vei avauskierroksen ottelunsa lopulta nimiinsä 10-7 -lukemin. Englantilainen seitsenkertainen maailmanmestari teki ottelussa vain viisi yli 50 pisteen sarjaa, mutta ei yhtään satasta. Junxu iski ottelussa yhden satasen ja seitsemän vähintään 50 pisteen sarjaa.
Päivän muissa otteluissa ei juuri yllätyksiä ensimmäisten sessioiden osalta nähty. Australian kuudenneksi sijoitettu Neil Robertson johtaa avaussession jälkeen Kiinan Wu Yizea 6-3 -erin. Australialainen iski yhden satasen ja viisi vähintään 50 pisteen sarjaa. Kiinalaisvastustaja teki eriin kuusi ja seitsemän 107 pisteen sarjat, ja jokaisessa voittamassaan erässä vähintään 82 pistettä. Näiden ottelu pelataan sunnuntain iltapäiväsessiossa loppuun.
Sunnuntain aamupäiväsessiossa pelataan loppuun englantilaisten vääntö, kun Stuart Bingham lähtee 6-3 -johtoasemasta päätössessioon David Gilbertiä vastaan. Avaussessiossa nähtiin yhteensä kaksi satasta ja kuusi vähintään 60 pisteen lyöntisarjaa. Gilbert johti ottelua jo 3-1 -lukemin, mutta Bingham vei viisi avaussession viimeistä erää nimiinsä.
Sunnuntaina iltasessiossa Suomen aikaa kello 21.00 jatkuu Belgian Luca Brecelin ja Englannin Ricky Waldenin vääntö. Brecel johtaa ottelua ennen päätössessiota 6-3 -erin. Ottelussa ei ole satasia nähty, mutta yhteensä kahdeksan vähintään 50 pisteen sarjaa.
Sunnuntaina turnauksessa käynnistyy kaksi ottelua. Kiinan Ding Junhui kohtaa Hossein Vafaein ja Walesin Mark Williams saa vastaansa Jimmy Robertsonin. Sunnuntaina pelataan loppuun myös Ali Carterin ja Walesin Jak Jonesin välinen ottelu, joka käynnistyi lauantaina kello 21.00. Carterin ja Jonesin välinen kamppailu pelataan sunnuntain iltasessiossa maaliin.
Turnauksen ensimmäinen kierros pelataan päätökseen torstai-iltana, jolloin jo toinen kierros on käynnissä.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
