
Snookerin arvostetuin turnaus, eli maailmanmestaruuskilpailut ovat nähneet nyt kaksi pelipäivää. Kahden ensimmäisen päivän aikana on saatu jo viisi pelaajaa 16 parhaan joukkoon. Näitä tuli sunnuntain aikana neljä lisää. Iltasession jälkeen ensikertalainen varmisti paikkansa toisella kierroksella. Samaan saavutukseen ylsi myös kokeneempi huippupelaaja, joka ei aiemmin ole ollut MM-kisoissa avauskierrosta pidemmällä.
Snookerin MM-kisojen toinen pelipäivä Sheffieldin Crucible Teatterissa tarjosi yhden jättimäisen yllätyksen. Sen järjesti Walesin Jak Jones, joka kaatoi kokeneen englantilaistähti Ali Carterin 10-6 -lukemin. Jones johti lauantain jälkeen otteluparia 5-4 -lukemin ja lähti hyvästä asetelmasta toiseen sessioon. Sunnuntain iltasessiossa Jones ryösti kaksi erää itselleen ja pussitti todella kovalla varmuudella palloja eikä antanut MM-finaalissakin esiintyneelle Carterille mahdollisuutta.
Toinen iltasessiosta jatkoon tiensä selvittänyt pelaaja oli Belgian Luca Brecel. Brecel kaatoi Englannin 40-vuotiaan Ricky Waldenin ratkaisuerään venyneessä ottelussa 10-9 -lukemin. Brecel karkasi iltasessiossa jo 9-6 -johtoon, mutta hävisi kolme erää putkeen. Katkaisuerässä Brecel tykitteli yli 80 pisteen lyöntisarjan ensimmäisestä paikastaan ja otti pelin nimiinsä. Brecel kohtaa toisella kierroksella joko Mark Williamsin tai Jimmy Robertsonin, jotka pelaavat oman ottelunsa loppuun maanantaina.
Walesin Jones kohtaa toisella kierroksella Australian Neil Robertsonin, joka oli tyly Cruciblessa debytoinutta Kiinan Wu Yizeä vastaan. Robertson voitti ottelun 10-3 -lukemin ja teki huimasti kaksi 146 pisteen lyöntisarjaa. MM-kisoissa on karsinnat mukaan lukien nähty nyt kolme 146 pisteen sarjaa.
Sunnuntaina tiensä myös toiselle kierrokselle selvitti Stuart Bingham, joka murskasi David Gilbertin 10-4 -lukemin. Bingham oli ottelua tappiolla jo 3-1 -lukemin, mutta voitti avaussession 6-3 -lukemin. Toisessa sessiossa Gilbert sai vain yhden erän. Bingham teki ottelussa yhteensä seitsemän vähintään 50 pisteen sarjaa ja yhden yli sadan pisteen sarjan.
Casino Gorilla tarjoaa: Yli 13000 ilmaiskierrosta!
- Tarjolla on runsaasti ilmaiskierroksia jopa täysin ilman talletusta
- Nappaa myös jopa 5000 € ensitalletusbonus!
- Tutustu huikeisiin tarjouksiin tarkemmin Casino Gorillan sivustolla
