
Rallin virolaistähti Ott Tänak palaa ensi kaudeksi Hyundain tiimiin MM-sarjassa. Neljän vuoden takainen maailmanmestari siirtyi vain vuosi sitten Hyundailta M-Sport Fordin riveihin.
Ott Tänak paljasti hiljattain virolaiselle Delfi-sivustolle päätöksensä taustoja. M-Sport Fordilla oltaisiin virolaiskuljettaja mieluusti pidetty, mutta Tänakin mukaan päätös siirrosta oli molemmille osapuolille kuitenkin selvä.
– Me molemmat ymmärsimme, että minun olisi mahdotonta jahdata tavoitteitani lähitulevaisuudessa. Toyotalla tiimi on jo riittävän vahva, eikä muita vaihtoehtoja sitten ollutkaan, virolaiskuljettaja kertoi Delfille MTV Urheilun mukaan.
Vuosi sitten Tänakin Hyundai-lähdön yhteydessä kirjoitettiin paljon osapuolten väleistä ja tilanteesta maalattiin hieman riitaisaakin kuvaa. Nyt Hyundain uuden tallipäällikön Cyril Abiteboulin myötä tilanne on kuitenkin toinen ja Tänak on luottavainen talliin paluusta.
– Siellä on ymmärretty, että ne ongelmat ja puutteet, joita Hyundailla minun mielestäni oli edellisinä vuosina, tekevät ison saaliin saamisesta mahdotonta. Tiimi on ottanut välttämättömiä askeleita, jotta se olisi vahvempi, Tänak totesi.
– He ovat todistaneet minulle olevansa halukkaita tekemään kovasti töitä mestaruuksien eteen, ja koska näkemyksemme menevät yksiin, vaikutti siltä, että voisimme tehdä taas yhteistyötä.
Tänak on parhaillaan rallin MM-sarjassa M-Sport Fordin kanssa neljäntenä, kun kaudesta on vielä kaksi osakilpailua ajamatta.
Seuraavan kerran MM-rallia ajetaan lokakuun lopussa 26.10-29.10. Keski-Euroopan rallin merkeissä.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
