Seuraa meitä:

Koripallo

Tampereen Pyrintö löysi korvaajan legendaariselle Jarmo Hakaselle

Jarmo Hakanen toiminnanjohtaja Tampereen Pyrintö
AOP

Tampereen Pyrintöä menestyksekkäästi vuosia johtanut Jarmo Hakanen siirtyy eläkkeelle. Hänen tilalleen palkattiin toiminnanjohtajksi Elisa Hakanen.

Jarmo Hakanen ehti toimia Pyrinnössä toiminnanjohtajana vuodesta 1987. Hänen tyttärensä Elisa Hakanen on toiminut tamperelaisseurassa vuodesta 2014. muun muassa urheilutoimenjohtajana.

Pyrinnön hallituksen puheenjohtaja Ilkka Vilonen iloitsi seuran tiedotteessa uudesta nimityksestä.

– Olen iloinen saadessamme Elisan kyvykkyydellä ja sitkeydellä varustetun henkilön luotsaamaan Pyrintöä eteenpäin. Hän on ihanteellinen henkilö toiminnanjohtajaksi, Vilonen kehui nuorempaa Hakasta.

Elisa itse jakoi Vilosen tyytyväisyyden. Pyrintö on hänelle tuttu seura ja hän pääsee jatkamaan isänsä työtä,

– Olen otettu, äärimmäisen iloinen. Nimitys Pyrinnön toiminnanjohtajaksi on ollut haaveeni. Jarmo on tehnyt seurassa huikean uran ja hänen jättämänsä saappaat ovat suuret. Onneksi Jarmo jatkaa edelleen seuran tehtävissä. Olen kiitollinen, miten olen päässyt kasvamaan tehtävään hänen opetuksessa.

Pyrinnöllä on pitkät perinteet ja niiden vaaliminen kuuluu oleellisena osana toiminnanjohtajan tehtäviin.

– Pyrintö on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista yleisseuroista. Työskentely yhteisössä missä työtä tehdään vapaaehtoisten, toimihenkilöiden, huippu-urheilun, laajan junioritoiminnan ja tapahtumajärjestämisen kanssa on suuri intohimoni, Elisa riemuitsee tiedotteessa.

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Koripallo