Seuraa meitä:

Talviurheilu

Johannes Kläbo aikoo yrittää hurjaa temppua olympialaisissa – ”Jos se vain on mahdollista”

Johannes Kläbo
AOP

Pekingin talviolympialaiset järjestetään helmikuussa 2022. Norjan suurin hiihtotähti Johannes Kläbo on muiden huippujen ohella hyvässä vauhdissa kohti ensi talven päätapahtumaa. Kläbo on myös asettanut itselleen hurjan tavoitteen tuleviin olympialaisiin.

Norjalainen kertoi VG-lehdelle, että hän aikoo kilpailla kuudessa eri kilpailussa olympialaisissa. Aiemmin vastaavaa temppua ovat yrittäneet ja siinä vallan hyvin menestyneet Petter Northug sekä Marit Björgen. Kläbon osalta tavoite on kuitenkin uusi ja hieman erilainen, sillä hän on aiemmin keskittänyt kuntonsa muutamaan itselleen tärkeimpään koitokseen.

– Jos se on mahdollista, Kläbo sanoi hurjasta tavoitteestaan.

– Se olisi ilman muuta hauskaa, mutta en tiedä onko se mahdollista korkeuden vuoksi. Palautuminen kestää kauemmin. Kaikki on mahdollista, Kläbo totesi suunnitelmastaan.

Pekingin olympialadut ovat todella korkealla, sillä ne ovat lähes 2000 metriä maanpinnan yläpuolella. Normaalin maailmancup kauden aikana ei kilpailla näin korkealla. Tavanomaisista kilpailupaikoista vain Sveitsin Davosin ladut ovat lähes yhtä korkealla.

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Talviurheilu