Seuraa meitä:

Kamppailulajit

Miesha Tate palasi UFC-häkkiin voitokkaasti – Pitkä ottelutauko ei näkynyt otteissa

Miesha Tate oli vakuuttava palatessaan häkkiin
AOP

Miesha Taten paluu UFC-kehään herätti paljon epäilyksiä, naisen oltua viisi vuotta sivussa vapaaottelusta, jonka aikana hän synnytti kaksi lasta. Tate teki kuitenkin Las Vegasissa järjestetyssä paluuottelussaan Marion Reneauta vastaan erittäin selväksi, että hänellä riittää vielä paljon annettavaa lajille, voittaessaan kolmannessa erässä teknisellä tyrmäyksellä. Taten paras versio itsestään saattaa vielä olla näkemättä.

’’Cupcake’’ nimellä tunnettu ottelija oli yhtä hymyä kamppailun jälkeen järjestetyssä lehdistötilaisuudessa:

’’Kun aloitin vapaaottelun, pystyin kuvittelemaan itseni huipulla. Mutta kun lopetin urani, en uskonut enää palaavani tänne. Valmistauminen sujui hyvin, tuntiessani itseni rauhalliseksi ja onnelliseksi. Koko harjoitusleiri oli ilmiömäinen ja koko viikko uskomaton. Rakastan tätä koko prosessia ja luulen, että näin tämän kuuluisi mennä jokaisella kerralla,’’ Tate sanoi.

Hän antoi paljon tunnustusta koko valmennustiimilleen, kaiken sujuessa niin sulavasti paluuottelussa. Nainen kertoi myös saaneensa inspiraatiota entiseltä kääpiösarjan mestarilta, Dominic Cruzilta, tämän palattua pitkän ottelutauon jälkeen kehään voitottaakasti.

’’Dominic Cruz toimi minulle inspiraationa tässä ottelussa. Cruz oli todella pitkään sivussa tositoimista, mutta hän kykeni palamaan todella vakuuttavasti kehään, ottaen upean voiton paluuottelussaan. Halusin tänään lähteä ensimmäiseen erään laittaen kaiken peliin ja näyttää, että kuulun tänne, mutta tiesin, että minun on oteltava fiksusti.’’

Naiselta kysyttäessa, mikä on on hänen seuraava liikkeensä, vastaus kuului:’’Uskon, että haluan sulatella tätä voittoa hieman, enkä halua kiirehtiä mihinkään suuntaan. Haluan kuitenkin taistella huipulla joten luulen, että toinen ottelu on mahdollinen loppuvuodesta. Nyt menen kotiin, suutelen lapsiani ja nautin tästä ansaitusta voitosta. Lähiaikoina istumme alas tiimini ja UFC:n kanssa suunnittelemaan tulevaa,’’ nainen jatkoi.

’’Ensimmäistä kertaa urallani, tunnen olevani siinä asemassa, että kukaan muu ei tee puolestani päätöksiä. Minulla ei ole kiire mihinkään suuntaan, enkä aio hätäillä, mutta en myöskään halua menettää hyviä mahdollisuuksia odottamalla liikaa. Olen valmis ottelemaan ketä tahansa vastaan, mutta minun on edettävä askel kerrallaan.’’

Lähde: MMA Mania

KIEKKOFANI.COM

Loading RSS Feed

FUTISFANI.COM

Loading RSS Feed

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Pussit mainos pieni

Mainos

Gorilla Pieni

Lisää aiheesta Kamppailulajit