
Suomen Salibandyliitto tiedotti tiistaina, että salibandyn F-liigan miesten sarjassa on kaudella 2022-23 käytössä videotarkistusmahdollisuus. Videotarkistus on kauden mittainen pilottikokeilu, jonka jatkosta päätetään myöhemmin kokeilun tulosten perusteella.
Salibandyn F-liiga tiedotti tiistaina, että erotuomareilla on mahdollisuus tarkistaa ja joukkueilla mahdollisuus pyytä erotuomareita tarkistamaan maalin sääntöjen mukainen syntyminen. Tarkistusmahdollisuuksia on kuitenkin vain kahdenlaisia.
– Onko koko pallo ylittänyt maaliviivan etupuolelta maalin tolppien merkkien välistä ja oletetun maalin yläriman korkeuden alta.
– Oliko maalin tehneen joukkueen viimeinen aktiivinen kosketus palloon sääntöjen mukainen tapa tehdä maali.
Videomateriaalia ei voi maalinteon yhteydessä käyttää minkään muiden mahdolliseen maalin hylkäämiseen johtavien rikkeiden tarkasteluun. Jos videon perusteella ei löydy perusteita erotuomareiden päätöksen muuttamiselle, jää erotuomareiden kentällä tekemä päätös voimaan.
Lisäksi erotuomareiden tulee tarkistaa videolta tilanne, joista he tuomitsevat suoran pelirangaistuksen (ei teknisiä pelirangaistuksia) ja erotuomarit voivat tarkistaa tilanteen, jossa he epäilevät mahdollisesti olevan perusteet pelirangaistuksen tuomitsemiseen.
Joukkueilla mahdollisuus videohaastoon
Uuden maalitarkituksen myötä myös joukkueet voivat haastaa maalin sääntöjen mukainen syntyminen. Joukkueilla ei ole mahdollisuutta pyytää videotarkistusta rangaistuksiin liittyen.
Joukkueella on mahdollisuus rajattomaan määrään haastoja. Mikäli joukkueen videotarkastuspyyntö ei johda tuomarien alkuperäisen päätöksen muuttumiseen, seuraa joukkueelle pieni joukkuerangaistus pelin viivyttämisestä.
Mikäli videotarkistusjärjestelmä ei ole toiminnassa (esimerkiksi tekniset ongelmat), tai jos tilanteesta ei käytettävissä olevan videomateriaalin pohjalta voida tehdä päätöksiä maalin syntymisen suhteen (ei oikeaa kamerakulmaa, kameran kuvalinjalla näköesteitä ynnä muuta sellaista), erotuomareiden alkuperäinen päätös jää voimaan, eikä videotarkistusta pyytäneelle joukkueelle tuomita rangaistusta pelin viivyttämisestä.

KIEKKOFANI.COM

FUTISFANI.COM
